
Usein ajatellaan, että kotivakuutus kattaa kaikki kotona sattuvat vahingot, mutta miten on asian laita, jos omistaa arvotaidetta, antiikkia tai design-huonekaluja? Lue vakuutusasiantuntijan vinkit arvoesineiden vakuuttamiseen.
Siinä se nyt on. Pitkään himoittu Jacobsenin Egg-nojatuoli, jonka grafiitinharmaa villakangas tuntuu karhealta käden pyyhkäistessä tuolin kaarevaa selkänojaa.
– Olin varmaan parikymmentä vuotta haaveillut Jacobsenin munatuolista, Saara kertoo.
Hän keräsi taskunpohjalle kertyneitä kolikoita tuolin kuvalla varustettuun purkkiin ja säästi pieniä summia korttiostoksista ePossu-tilille tuolia varten. Ne pitivät unelman arvokkaasta tuolista mielessä, vaikka pääasiassa ostaminen oli kiinni siitä, että tuoli vie aika paljon tilaa. Perheen muuttaessa tilavampaan asuntoon järjestyi tilaa myös tälle pitkäaikaiselle unelmalle.
Ei sitoutumiskammoiselle
Designhuonekalut ovat olleet Saaralle aina elämäntapa ja kuluttamisen muoto.
– Ostin 19-vuotiaana ensimmäisillä kesätyörahoillani kaksi Arne Jacobsenin muurahaistuolia. Ne ovat kyllä edelleen käytössä ja tuskin niistä koskaan tulee luovuttua, Saara kertoo.
Saara pitää eniten 50-luvun designista ja hän haaveilee yksittäisistä tavaroista yleensä pidemmän aikaa. Koska designhuonekalut säilyttävät arvonsa, Saara on valmis käyttämään niihin enemmän rahaa. Hän hankkiikin ne ”loppuelämän kumppaneiksi”.
– Ei varmaan sovi sellaiselle, joka on kauhean sitoutumiskammoinen, Saara naurahtaa.
Saara ajattelee hankinnoissaan myös ekologisuutta. Hän ostaa suurimman osan designhuonekaluista käytettynä, jolloin myös esineen ostoprosessi on erilainen kuin jos marssisi kauppaan ja ostaisi uutena. Voitettu huuto huutokaupassa tai hyvä löytö palkitsee.
– Minusta on myös ihana ajatella, että käytettyihin huonekaluihin liittyy jokin tarina, Saara kertoo.
Paitsi että käytetty designhuonekalu on ekoteko, 20–30 vuotta käytössä olleet huonekalut ovat usein myös parempilaatuisia kuin vastaavat uudistuotannossa olevat. Saara haluaa mieluummin hyvälaatuisia ja kestäviä esineitä kuin väliaikaisratkaisuja. Hän onkin ennemmin kokonaan ilman, kunnes hankkii haluamansa.
Kotivakuutus uuden kodin ja irtaimiston tasalle
Saara on perheineen muuttanut vastikään uuteen kotiin, joten myös kotivakuutuksen tarkistaminen yksittäisten arvoesineiden osalta on tullut ajankohtaiseksi. Esimerkiksi pitkään haaveiltu munatuoli oli sen verran arvokas ostos, että sen kohdalla on syytä tarkistaa, miten kotivakuutuksen ehdot pätevät.
– Laskemme arvoesineillemme kokonaissumman. Mies esimerkiksi pyöräilee ja hänellä on useampi arvokas pyörä. Ihan senkin takia pitää tarkistaa vakuutus, Saara kertoo.
Arvokkaat ja laadukkaat designhuonekalut katsotaan vakuutusyhtiön silmissä arvoesineiksi, joiden vakuuttamista on syytä miettiä. Nykyisin kotivakuutukset ovat täysarvovakuutuksia, joissa ei pääsääntöisesti tarvitse määrittää erikseen kotona olevan irtaimiston määrää tai yksittäisiä esineitä.
– Vaikkapa tavallinen sänky voi maksaa nykypäivänä yli 10 000 euroa, mutta sitä ei kuitenkaan määritellä arvoesineeksi, kertoo asiantuntija Johannes Pulkki Ifistä.
Jos kotona on tavallista, mutta hyvin arvokasta irtaimistoa, Pulkki suosittelee laajempaa kotivakuutusta, jossa myös vakuutusmäärät ovat korkeammat. Esimerkiksi kun asiakkaalla on täysarvovakuutus ja Ifin LaajaPlus-turva, tavanomaisen koti-irtaimiston kokonaismäärälle ei ole euromääräistä rajoitusta. Arvoesineiden kohdalla yksittäisen taideteoksen, korun tai muun arvoesineen enimmäiskorvausmäärä on 17 000 euroa ja niitä korvataan yhteensä 50 000 euroon asti. Sitä arvokkaammat esineet pitää vakuuttaa erikseen.
Vakuutusmäärän arviointi on asiakkaan vastuulla
Erittäin arvokkaiden esineiden, kuten vaikka arvotaiteen, kohdalla saattaa vakuutusyhtiö vaatia tarkemman selvityksen tai asiantuntijalausunnon esineen arvosta. Erikseen vakuutettavien esineiden kohdalla on Pulkin mukaan myös tärkeää, että asiakas seuraa esineen arvon kehitystä ja päivittää vakuutusturvan määrää sen mukaisesti.
– Erikseen vakuutettavassa irtaimistossa asiakkaan on arvioitava itse vakuutusmäärää. Asiakas vastaa aina itse vakuutusmäärän riittävyydestä, Pulkki korostaa.
Pulkin mukaan vahinkotilanteessa arvonmääritys voi olla hankalaa. Mitä tunnetumpi tekijä esimerkiksi taideteoksella on tai mitä yleisempi esine on, sen selkeämpää arvon määrittäminen on. Myös tarkat tiedot esineistä auttavat.
– Tavaran tunnearvo voi olla omistajalleen huomattava. Sitä ei vakuutuksessa kuitenkaan voida mitenkään korvata, Pulkki kertoo.
Esimerkiksi vanhoissa, perityissä huonekaluissa tunnearvo saattaa olla rahallista arvoa suurempi. Korvaus perustuu esineen käypään hintaan vahinkohetkellä eli siihen, minkä hinnan esineestä olisi saanut, jos se olisi myyty.
Hälytysjärjestelmällä turvaa ja hyötyä
Helsingissä tehdään jonkin verran asuntomurtoja, joten Saara perheineen on suojannut kotinsa hälytysjärjestelmällä, johon on yhdistetty palovaroittimet. Palohälytyksen sattuessa ja hälytysjärjestelmän ollessa päällä liiketunnistimissa olevat kamerat ottavat kuvat ja lähettävät ne vartiointiyritykselle. Jos kuvissa näkyy tulipalon merkkejä, vartiointifirma pystyy suoraan hälyttämään palokunnan paikalle.
Saara kertoo, että hälytysjärjestelmä tuo itselle turvaa.
– Asumme aika rauhallisella alueella, joten siellä saisi aika helpostikin rellestää. Toisaalta on isot ikkunat, joista näkyy sisälle hyvin.
Pulkin mukaan on aina suositeltavaa suojata kotinsa hälytysjärjestelmällä. If ja monet muut vakuutusyhtiöt myöntävät alennuksia, mikäli rakennus tai huoneisto on turvattu normaalitasoa paremmin. Myös vahinkotilanteessa, jos hälytyslaitteisto on estänyt vahingon tai pienentänyt vahingon määrää, voi vakuutusyhtiö korvata vahingon ilman omavastuuvähennystä.
Maalaisjärjen käyttö on sallittua
Kotivakuutuksen ja hälytysjärjestelmien lisäksi on hyvä miettiä myös muuten oman kotinsa suojaamista ja turvallisuutta. Saaralla on itsellä tiukka linja: vaikka oma koti on kaunis, se ei näy sosiaalisessa mediassa.
– Ihmiset esittelevät avoimesti kotejaan sosiaalisessa mediassa, vaikkapa Instagramissa ja muissa kuvapalveluissa. Monesti kuviin saattaa huomaamatta jäädä GPS-tiedot, jolloin ulkopuolinenkin pystyy helposti paikantamaan, missä kuvat on otettu, Saara kertoo.
Myös Pulkki suosittelee, ettei kotia esitellä julkisesti, jos sille ei ole pakottavaa syytä.
– Se on erityisen vaarallista silloin, jos seuraava päivitys sosiaalisessa mediassa on se, että lähtee kuukauden lomamatkalle, Pulkki korostaa.
Vinkit arvoesineiden vakuuttamiseen
- Tarkista vakuutusyhtiöltä, että kotivakuutus kattaa arvoesineet ja vakuuta ne tarvittaessa erikseen.
- Seuraa esineiden arvoa ja päivitä vakuutusmäärä sen mukaisesti.
- Tee listaus omaisuudestasi; mitä esineitä omistat, mistä ja milloin ne on hankittu sekä ota valokuvat arvoesineistä. Listaus kannattaa säilyttää esimerkiksi tallelokerossa tai sähköisenä pilvipalvelussa. Vahinkotilanteessa tarkat tiedot helpottavat niin poliisin kuin vakuutusyhtiönkin työtä.
- Perehdy tarkasti vakuutusyhtiön suojeluohjeisiin. Ne kertovat neuvoja ja ohjeita erilaisten vahinkojen välttämiseksi. Esimerkiksi Ifin vakuutusehdoissa on ohjeita omaisuuden turvalliseen säilyttämiseen sekä vuoto- ja palovahinkojen torjuntaan. Hyvin arvokkaissa esineissä vakuutusyhtiöllä saattaa olla erityisvaatimuksia liittyen kodin lukitukseen tai hälytyslaitteistoon.
Saara ei esiinny jutussa omalla nimellään.
Teksti: Paula-Maija Wallin
Kuvat: Elias Ervast
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Ajassa.nordea.fi -sivustolla 18.3.2016