
Monta kertaa koiraa ulkoiluttaessani olin ihaillut sitä kaunista, täydellistä lähitalon pihaa. Huolellisesti laitettu, siistinä pidetty, kauniisti kivetty sekä puut ja pensaat harkiten istutettu – mietin, että sellainen olisi myös oma unelmapihani joskus. Omakotitalomme valmistuttua vuosi sitten oli heti selvää, että pihakivetys tulisi olemaan ensimmäisiä panostuksia pihaan – jopa ennen terassien rakentamista. Tässä jutussa kerron, miksi meidän valintamme oli ekologinen puukivi, mitä se maksoi ja miten pihakivetysprojekti eteni.
Meidän viisihenkinen perhe ja koira tuovat melkoisen hiekkamäärän jaloissaan päivittäin sisään. Toivoimme pihakivetyksen tuovan ratkaisun myös tähän ongelmaan. Lisäksi kivetty piha on mielestämme kaunis ja viimeistelee uuden talon ulkoasun.
Pihoilla paljon käytetty asfaltti ei ollut meille vaihtoehto, se tuntui omaan makuun hieman kolkolta pihan päällysteeltä. Ajattelimme, että pihakivetys antaisi pehmeämmän ja kodikkaamman vaikutelman omakotitalomme pihalle.
Kierrätyspuusta jalostettu kotimainen innovaatio
Kävin viime syksynä FinnBuild-messuilla Helsingissä ja siellä silmääni pisti itselleni ihan uusi pihakivituttavuus. Kiinnostuin heti, koska se istui hyvin arvomaailmaani: kierrätysmateriaalista jalostettu ”puukivi”. Destaclean® Puukivi on suomalainen tuoteinnovaatio, joka on valmistettu kierrätyspuuta hyödyntämällä. Mikä täydellinen valinta perheelle, joka kierrättää kaiken mahdollisen ja suosii mahdollisimman paljon luonnonmukaisia vaihtoehtoja!
Puukiveä tutkiessani huomasin puun hieman kuultavan kiven läpi. Destacleanin toimitusjohtaja Kimmo Rinne kertoi sen olevan kierrätyspuukuitua, sillä puukivessä tavanomaisen betonin kiviaineksesta jopa 15-25 tilavuus-% korvataan käytöstä poistetulla, puhtaalla kierrätyspuukuidulla. Kyseenalaistaessani puukiven kestävyyttä, Rinne vakuutti puukuitubetonin kestävän samat olosuhteet mitä perinteisen täysbetonikivenkin.
Rakentamisessa puukiviharkot ovat olleet Euroopassa jo pitkään käytössä. Suomessa on hyvälaatuista kiviainesta niin paljon tarjolla, että täällä on ollut perinteinen betonikivi hallitsevassa asemassa. Destaclean toi vuonna 2015 markkinoille tämän ekologisen kivivaihtoehdon kuluttajille, Kimmo Rinne kertoo.
Hyvinkään tehtaalla valmistettavat puukivet ovat jo keränneet meriittiä: Destaclean® Puukivi vei voiton valtakunnallisessa Tuottava Idea 2015 -kilpailussa ja se palkittiin Vihervuoden 2016 -mitalilla määrätietoisesta työstä kestävän kehityksen tukemisessa.
Pihakivien ladonta ja väri
Päätös puukivien laittamisesta omaan pihaamme syntyi pian messujen jälkeen. Puukiven elävä, rustiikkinen pinta vakuutti meidät persoonallisella ulkonäöllään. Lisäksi kiven kestävyys ja ajattomuus olivat valintaperusteitamme.
Pihakivetyksen ulkonäköön vaikuttaa paljon myös ladontamalli. Ladontamallia miettiessämme meillä oli vaihtoehtoina parkettiladonta ja perinteinen tiililadonta. Päädyimme yksinkertaiseen, mutta kauniiseen tiililadontaan.
Pihakiven väriksi valitsimme vaalean harmaan, joka sointuu kauniisti talomme väriin. Kokonaisuuteen toimme hieman kontrastia mustilla reunakivillä. Suunnitelmaan lisättiin myös mukulakiveä pihan sisääntuloaukon reunoille sekä kaivon ympärille. Näin saimme pihan sisääntulosta näyttävän.
Koko pihan kivetys vai tietyt alueet?
Alkuperäisestä ajatuksestamme poiketen, kivetysalue yli tuplaantui suunnitellusta. Olimme aluksi suunnitelleet kivetetyn alueen vain autokatoksen kohdalle sekä talon toisen sivun käytäväalueille. Päädyimme lopulta kivettämään myös koko etupihan, sillä halusimme pihasta yhtenäisen kokonaisuuden.
Piha on aina kauniimpi kokonaan kivetettynä kuin esimerkiksi osittain asfaltoituna, jolloin pihasta voi tulla ”tilkkutäkkimäinen vaikutelma”, vinkkasi Destacleanin tuotemyynnin Pasi Merisalo, joka auttoi meitä myös kivien ladonnan suunnittelussa.
Kokonaan kivetty piha oli meillä aina ollutkin haaveissa, mutta kustannusasiat saivat miettimään kahta eri pinnoitetta pihaan. Näin jälkikäteen ajateltuna – olisi sille asfaltillekin hintaa tullut.
Kevyt puukivi asennetaan nopeasti
Päädyimme ajansäästön sekä työn suuruuden takia ulkoistamaan kivetyksen ammattilaisasentajille. Yksi kesäkuinen aamu pihaamme tuotiin lavoittain puukiveä reunakivineen, saumaushiekkaa, asennushiekkaa sekä mukulakiveä. Seuraavana aamuna kiviasentajat alkoivat hommiin.
Destaclean® Puukivi on perinteiseen betonikiveen verrattuna noin 20 % kevyempi, joten se vaikuttaa ja tuntuu asennustöissä huomattavasti. Asennus näyttikin sujuvan ammattilaisilta nopeasti – jo parissa päivässä oli valmista! Itsellemme jäi vain pientä viimeistelyä sekä mukulakivien laitto pihan etureunuksille.
Mitä puukivi maksaa?
Destaclean® Puukivi liikkuu samassa hintaluokassa mitä perinteinen täysbetonikivikin. Pihan kivetys vaatii pihakivien ja reunakivien lisäksi myös asennushiekan ja saumaushiekan tilaamisen. Pihakivien hinnaksi asennusmateriaaleineen ja rahteineen voidaan laskea pyöreästi 30 € / m2. Pihan pohjatyöt on tehtävä huolella ja tämä on kustannustehokkaampaa huomioida jo talonrakennusvaiheessa, mikäli pihan kivetys on jossain vaiheessa suunnitelmissa, neuvoo Pasi Merisalo.
Mikäli pihakivien asennustyötä ei halua tehdä itse, kannattaa pyytää tarjouksia oman alueensa pihanrakennustoimijoilta. Edellä mainittu hinta 30 € / m2 sisälsi siis kivet ja asennushiekat, asennustyön kustannukset pitää laskea tähän päälle.
Destaclean® Puukivituotteet (pihakivet, terassikivet, neliökivet ja laatat sekä nurmikon reunakivet, penkit ja istutusastiat) saat Destaclean® Puukiven jälleenmyyntipaikoista.
Sen lisäksi, että pihamme on nyt kaunis ja helppohoitoinen, on kivetys tuonut iloa myös lasten polkupyörä- ja potkulauta-ajeluihin. Ja päivittäisen eteisen imuroinnin sijaan, voin keskittyä suunnittelemaan pihan seuraavaa projektia – niitä terasseja
Kuvat: Pasi Jormalainen