

Tällä kertaa kyläilin nuoren pariskunnan luona Helsingin Ullanlinnassa. Heidän kaunis kotinsa sijaitsee Tehtaankadulla Ullanlinnalle tyypillisessä jugend-talossa, jonka rappukäytävässä pääsen jo keskelle ylellistä tunnelmaa: vanhat kivilattiat, koristeelliset rappukäytävän kaiteet ja isot ovet asuntoihin. Elina Niskasen ja hänen puolisonsa kotiin astuessani huomioni kiinnittyy ensimmäisenä korkeaan huonekorkeuteen. Se tekee asuntoon tilan tuntua ja isoista ikkunoista valo tulvii sisäpihan kautta asuntoon.
Ullanlinna, ruotsinkieliseltä nimeltään Ulrikasborg, tunnetaan eteläisen Helsingin vehreänä, vauraana ja rauhallisena kaupunginosana lähellä merenrantaa. Ullanlinna on yli 10 000 helsinkiläisen koti ja sen tunnetuimmat kadut ovat Korkeavuorenkatu, Huvilakatu ja Merisatamanranta. Ullanlinnan maamerkkejä ovat Tähtitorninvuori, Johanneksenkirkko ja Olympiaterminaali.
Tutustu Ullanlinnaan myös Etuovi.comin aluesivulla
Katso kartalta, minkälaisia asuntoja Ullanlinnassa on myynnissä tällä hetkellä
Ullanlinnan kauniit rakennukset ja arvokiinteistöt ovat rakennettu pääosin jugend-tyyliin 1900-luvun alkupuolella. Jugend-tyylille ominaista on epäsymmetrinen ja aaltoileva muotokieli sekä luonnonläheiset aiheet, jotka kasvavat kasvimaisiksi muodoiksi. Jugendissa rytmittelevät samanaikaisesti jyrkän geometriset muodot ja toisaalta spiraalimaiset piiskaniskut. Ullanlinnaan voi lähteä päiväkävelylle vain ihaillakseen upeita ja koristeellisia rakennuksia.
Ullanlinnassa parasta on kaikki. Joka päivä astuessani kerrostalosta kadulle fiilistelen, että saanko minä oikeasti asua täällä. Ihaninta on ystävien lähellä asuminen, kahvilat ja kivijalkaputiikit, arkkitehtuuri, puistot ja meri. Kävellen pääsee kaikkialle, mutta myös julkiset liikkuvat erinomaisesti, Elina hymyilee ja luettelee Ullanlinnan parhaita puolia.
Niskaset ovat tuoreita ullanlinnalaisia, vaikka kaupunginosa on heille muuten tuttu jo vuosien takaa. He olivat vierailleet kaupunginosassa ystävien luona monia kertoja sekä tulleet alueelle viikonloppuisin nauttimaan kahviloista ja kävelylenkeistä. Elina oli haaveillut Ullanlinnassa vanhassa jugendtalossa asumisesta jo pitkän aikaa ja lopulta pariskunta päätti toteuttaa unelmansa.
Muutimme Ullanlinnaan marraskuun alussa 2018, eli olemme asuneet täällä nyt hieman yli neljä kuukautta. Asuimme tätä ennen isossa rivitalossa lähiössä, mutta se ei tuntunut ollenkaan meidän jutulle, vaikka 3,5 vuotta sitä tunnustelimmekin. Sitten vain päätimme ottaa kunnon irtioton: myimme rivarimme, auton ja puolet omaisuudesta ja muutimme pieneen asuntoon kaupungin ytimeen, Elina avaa Ullanlinnaan muuttoa edeltäneitä taustoja.
Meillä oli kaipuu kaupunkiin ystävien ja elämän keskelle, parikunta toteaa yhteen ääneen.
Muuttopäätös lähiöstä kaupunkiin ei kuitenkaan ollut hätiköity, vaan sitä valmisteltiin reilun vuoden verran ennen muuttoa. Pariskunta päätyi Ullanlinnaan sen parhaiden puolien ja tunnelman takia: alue on ytimessä, mutta kuitenkin samalla rauhallinen ja syrjässä, palvelut ovat kattavat ja työmatkat sujuu helposti.
Niskaset asuvat nyt Ullanlinnassa 1907 rakennetussa 44 neliöisessä yksiössä. Huonekorkeutta ja avaruutta riittää ja asunnon ikkunat ovat etelään sisäpihalle. Asunto on tavallaan yksi iso huone, jossa on olohuone, avokeittiö ja nukkumisalkovi. Asunto on myös täysin remontoitu ja se oli tuntunut kodilta heti ensimmäisen kerran kynnyksen yli astuessa.
Ullanlinnasta kuulee sanottavan, että Korkeavuorenkadun ostos- ja kahvilakatu on pala Pariisia Helsingissä. Korkeavuorenkatu sijaitsee vain parin minuutin kävelymatkan päässä ydinkeskustasta, mutta sen tunnelma on rauhallisen kodikas ja intiimi. Kadun varrella sijaitsee houkuttelevasti erilaisia putiikkeja, kivijalkakauppoja, delikahviloita, bistroja, ravintoloita ja muutamia erikoisliikkeitä. Korkeavuorenkadulla riittää katseltavaa, ihasteltavaa ja viihtyisiä pysähdyspaikkoja moneen makuun.
Niskasen pariskuntaankin Korkeavuorenkadun palvelut ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen:
Suosikkimme on ehkä lauantaiaamun puurot aamukävelyn päätteeksi Korkeavuorenkadun Sis. Delissä. Puolisoni on myös aivan heikkona Korkeavuodenkadun Gateau-leipomoon ja hakeekin sieltä usein työmatkalla tuoretta leipää kotiin tullessaan tai croissantit sunnuntaiaamuksi aamupalapöytään, Elina luettelee pariskunnan lempipaikkoja.
Puolen kilometrin säteeltä löytyy ainakin viisi ruokakauppaa, joista Niskasten mukaan pirskahtelevin ja houkuttelevin on tietenkin Kapteeninkadun kulmassa oleva Anton&Anton. Se on pariskunnan unelmien ruokakauppa, jossa käydään kuitenkin lähinnä vain juhlapäivinä, jotta kauppa säilyttää omaleimaisen tunnelmansa.
Se on meille todellinen karkkikauppa, jossa asiointi on aina elämys. Ruokaostoksilla käydään usein yhdessä. Lähdemme reput selässä ostoksille ja reissu saattaa kestää kauankin, kun tutkimme Anton&Anton-kaupan valikoimaa ja tuoretiskejä kaikessa rauhassa, Niskaset kertoo yhdessä.
Ullanlinnassa on lukuisia puistoja sekä kauniita rantakatuja, jotka ovat tuttuja monille lenkkeilyreitteinä tai kesällä ulkoilu- ja piknik-paikkoina. Ullanlinnan suurin puisto on Tähtitorninvuoren puisto, joka on tunnettu Engelin suunnittelemasta tähtitieteellisestä observatorio mäen huipulla. Merisatamanranta-katu sijaitsee nimensä mukaisesti rannassa, ja on suosittu ja kävely- ja juoksulenkkien kohde monelle helsinkiläiselle. Kesäisin rantakatu tunnetaan Helsingin Jäätelötehtaan jäätelökioskeista, jotka myyvät Helsingin isoimmat jäätelöpallot.
Niskasen pariskunnan lempipaikkoja Ullanlinnassa ovat juurikin puistot, etenkin Tähtitorninvuoren puisto sekä kävelyreitit merenrannan maisemissa.
Myös Löylyyn on ihana mennä vastaanottamaan kevättä ja tervehtimään aurinkoa, joka vihdoin saapuu meille pohjolaan meren takaa, Elina jatkaa.
Rannan tuntumassa sijaitseva kahden korttelin mittainen Huvilakatu on monen mielestä Helsingin kaunein ja kuvauksellisin katu. Katu alkaa Tehtaankadulta, Eiran sairaalan nurkalta ja päättyy aurinkoiselle Merikadulle. Kolmikerroksisten jugend-tyylisten asuinrakennusten värit, tornit ja ikkunaerkkerit kiehtovat valokuvaajia säällä kuin säällä. Monille Ullanlinnan Huvilakatu on tuttu Salatut elämät -sarjan ulkokuvausten miljöönä.
Ullanlinna kuuluu Helsingin halutuimpiin ja täten myös kalleimpiin asuinalueisiin. Alueen hintataso on noussut tasaiseen tahtiin viime vuosina. Yli 90 neliön asunnot ovat Ullanlinnassa erittäin haluttuja. Alueella asuu iäkkäämpiä eläkeläisiä sekä keski-ikäisiä pariskuntia, mutta rauhallinen alue houkuttelee myös perheitä, sillä alueella ja sen lähellä on kouluja ja päiväkoteja. Ullanlinnassa on myös jonkun verran vuokra-asuntoja, joten kaupunginosa toimii kotina niin sinkuille kuin opiskelijoillekin.
Lue myös: Tällaisia asuntoja Helsingistä himoitaan Etuovi.comin hakujen ja vahtien perusteella
Niskaset ovat jo tämän neljän kuukauden kokemuksella äärettömän tyytyväisiä tähän hyppyyn ja elämän täyskäännökseen muuttaa lähiön rivitalosta keskelle kauneinta Ullanlinnaa ja ystäviä.
Tulevaisuudessakin on joitain mitä odottaa:
Talomme sisäpihasta tulee ensi kesänä varmasti meidän suosikkipaikka, sillä siellä on pöytiä ja tuoleja, joille voimme mennä istumaan, lukemaan ja juomaan kupposen kuumaa, Elina fiilistelee jo pian saapuvaa kesää.
Lämmin kiitos Niskasen pariskunta, että sain tulla teidän luokse kylään Ullanlinnaan!
Lue myös muiden kaupunginosien esittelyt:
Urbaani Jätkäsaari meren äärellä
Vuokra-asuntomarkkinoilla on ollut viime vuosien aikana paljon hyvää kehitystä. Kasvukeskuksiin on rakennettu uusia asuntoja, joista suuri osa on ohjautunut vuokra-asunnoiksi. Myös yksityiset sijoittajat ovat innostuneet asuntosijoittamisesta, mikä on osaltaan kasvattanut tarjontaa.
Asuntosijoittaminen onkin hyvä keino hankkia säännöllistä tuloa, mutta vaatii harjoittajaltaan jatkuvaa tekemistä toiminnan kannattavana pitämiseksi. On kuitenkin keinoja, joiden avulla asunnon vuokraamisesta voi tehdä himpun verran helpompaa.
Jokaisen vuokranantajan unelma on pitkäaikainen, asiallinen vuokralainen, joka maksaa vuokran ajallaan. Sellaisen etsimiseen voi kuitenkin saada kulumaan paljonkin aikaa. Ja aikahan on tunnetusti rahaa – tyhjät kuukaudet syövät vuokratuottoa heti huomattavasti.
Redorentin Vuokralaisvalinta-palvelu auttaa parhaan mahdollisen vuokralaisen löytämisessä. Sen avulla voit työläiden yleisnäyttöjen sijaan esitellä asuntoa oikeasti potentiaalisille vuokralaisehdokkaille.
Lue lisää Vuokralaisvalinta-palvelusta
Osa vuokraustoimintaa on seurata, että vuokranmaksu tapahtuu ajallaan ja ragoida mikäli siinä ilmenee ongelmia. Parhaassa tapauksessa vuokralainen maksaa vuokransa ajallaan, mutta jos näin ei aina olekaan, mieltä rauhoittaa kun tilanteeseen on varautunut.
Redorentin Vuokrahallinta-palvelulla on mahdollista parantaa vuokranmaksun seurantaa ja toimia välittömästi ja ammattimaisesti ongelmien ilmetessä. Palvelu sisältää vuokralaskujen lähettämisen kuukausittain, maksujen seurannan, huomautukset, perinnän ja mahdolliset oikeudelliset toimenpiteet sekä viranomaiskustannukset. Hyvä keino säästää aikaa ja rahaa – ja näin lisätä kannattuvuutta ja mielenrauhaa.
Lue lisää Vuokrahallinta-palvelusta
Kun kyseessä on niinkin iso omaisuus kuin asunto, on tärkeää että vakuutusasiat ovat kunnossa. Yleensä vuokralaiselta vaaditaan kotivakuutus, mutta sen voimassaolosta ei vuokranantaja voi olla sataprosenttisen varma. On mukavampaa sekä vuokranantajalle että vuokralaiselle, että mahdolliset vahinkotilanteet voidaan selvittää sujuvasti ilman turhaa riitelyä.
Edellä mainittuun Vuokrahallinta-palveluun voidaan sisällyttää LähiTapiolan huoneistoturvavakuutus, joka tarvittaessa korvaa menetettyjä vuokratuloja, oikeudenkäyntikuluja riitatilanteissa sekä osakkeenomistajan vastuulla olevia vahinkoja.
Myös vuokravakuudella on tärkeä rooli yksityisen vuokranantajan riskinhallinnassa. Kuten jutun alussa mainittiin, on vuokra-asuntojen tarjonta lisääntynyt, mikä on luonut painetta vuokranantajille muuttaa toimintatapojaan ja alentaa kynnystä uudelle vuokralaiselle. Suuret toimijat ovat pienentäneet vuokravakuuden määrää tai poistaneet sen kokonaan, mikä helpottaa pienipalkkaisen vuokralaisen asunnonvuokrausta. Kustannustasoon tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut, sillä vakuuden poisto on kompensoitu korotetulla vuokralla.
Yksityinen vuokranantaja saattaa olla muuttuneessa tilanteessa hieman hankalassa asemassa. Vuokria ei juurikaan voi nostaa, sillä ne ovat jo nyt lähellä kipukynnystä, mutta toisaalta vakuuden puuttuminen voi tuottaa asunnon omistajalle tappioita.
Haluamme tehdä asunnon vuokraamisesta helppoa, edullista ja turvallista kaikille osapuolille. Lue täältä lisää Redorentin palveluista vuokranantajalle, vuokralaiselle ja vuokranvälittäjälle
Ekologisuus ja vastuullisuus ovat nykyään yhä tärkeämpiä arvoja meille kuluttajille. Niin myös Keittiömaailmalle, joka haluaa auttaa asiakkaitaan elämään ekologisesti ja kestävästi keittiöissään. Siksi sen tuotesuunnittelua ja -kehitystä ohjaavatkin vahvasti kestävän kehityksen periaatteet. Tähän juttuun kokosin vinkkejä siihen, minkälaisilla valinnoilla voidaan pienentää keittiön hiilijalanjälkeä. Näistä ratkaisuista ympäristö kiittää, mutta mikä parasta, ne tekevät myös keittiöelämästä sujuvampaa ja mukavampaa.
Katso jutun lopussa myös videolta vinkit siihen, miten tuoda vihreyttä keittiöön – ihan kirjaimellisesti!
On tärkeää, että keittiö suunnitellaan kestämään aikaa ja käyttöä, niin että se saa palvella mahdollisimman pitkään. Kannattaa siis panostaa laadukkaisiin ja ilmeeltään ajattomiin materiaaleihin ja muihin ratkaisuihin, jotka parhaassa tapauksessa kestävät sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi puu, kivi ja ruostumaton teräs ovat hyviä materiaaleja, sillä ne ovat kestäviä ja kierrätettäviä.
Lue täältä keittiösuunnittelijan vinkit kauniin ja käytännöllisen keittiön suunnitteluun
Ruuan, vaatteiden ja monen muun asian kohdalla olemme kiinnostuneita siitä, mistä ne tulevat ja kuka ne tekee – miksemme siis keittiöidenkin?
Uuden keittiön tarina alkaa nimittäin jo kauan ennen kuin se asennetaan ja siellä pääsee kokkailemaan – kaapistoissa ja tasoissa käytettävän puun kasvatuksesta tuohon pisteeseen on pitkä matka. Keittiömaailma on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen toimintaan koko tuotantoketjun ajan. Esimerkiksi puutoimittajat ovat tarkkaan valittuja ja niiden tulee noudattaa EU:n puutavara-asetusta sekä konsernin metsänhoidollisia menettelytapoja. Myös muiden materiaalien, kuten laminaatin ja melamiinin tulee täyttää materiaalin vähäpäästöisyydestä ja turvallisuudesta kertovan M1-luokituksen vaatimukset. Itse keittiöt tulevat läheltä; ne valmistetaan puusepäntyön ammattilaisten toimesta Nastolassa – hyvä tilaisuus suosia kotimaista laatua siis!
Lue lisää Keittiömaailman kestävän kehityksen periaatteista
Yksi parhaista ekoteoista on vähentää ruokahävikkiä. Hävikkiä syntyy kaikissa vaiheissa ruokaketjua, mutta kotitalouksien aiheuttama osuus on kaikista suurin, 30 %. Henkeä kohden syntyy noin 20-25 kg ruokahävikkiä vuodessa (lähde: Luonnonvarakeskus). Se on paljon se!
Ruokahävikki on niin sanotusti turhaa jätettä ja sitä voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota kulutustottumuksiin, suunnittelemalla ruokaostokset paremmin ja olemalla tuijottamatta parasta ennen -merkintöjä turhan tarkasti. Mutta tärkeässä roolissa on myös se miten ruokaa säilytetään. Kun vaikkapa vihanneslaatikon sisältö on nähtävissä yhdellä vilkaisulla ja helposti saatavilla, ei sen pohjalle jää mitään unohduksiin. Urban-vihanneslaatikko voi pelastaa monta pilaantumisvaarassa olevaa kasvista.
Kokki Hanna Gullichsen antaa 10 kätevää vinkkiä hävikin vähentämiseen kotikeittiössä – lue lisää!
Keittiöstä löytyy yleensä useita kodinkoneita, jotka ovat kovassa käytössä ja jopa koko ajan päällä. Sähkön säästämiseksi keittiöön kannattaa valita mahdollisimman energiatehokkaat kodinkoneet, näin ympäristö kiittää ja itse pääsee nauttimaan uusien kodinkoneiden käyttömukavuutta lisäävistä ominaisuuksista. Liedeksi ympäristötietoinen valitsee induktiolieden, jonka käyttö on tarkkaa, tehokasta ja turvallista.
Tutustu Keittiömaailman huippumerkeistä koostuvaan kodinkonevalikoimaan
Keittiössä on hyvä paikka säästää myös vettä. Tuttuni kertoi juuri tiskanneensa opiskeluaikana käsin säästääkseen vettä, vaikka keittiössään oli tisikikone. Voi kuinka paljon aikaa hän olisikaan voinut säästää (vaikka siihen opiskeluun) jos olisi tiennyt, että astianpesukone kuluttaa vähemmän vettä kuin käsin tiskaaminen.
Sen lisäksi, että antaa koneen hoitaa tiskaamisen, yksi hyvä keino säästää vettä on valita hana, josta löytyy veden virtausvoimakkuutta säätelevä ekotoiminto.
Mitä kätevämmäksi kierrätys on järjestetty, sitä varmemmin sitä tulee tehtyä. Jos kierrätettäville materiaaleille ei ole omia paikkoja, tulee helposti oltua laiska ja heitettyä kierrätykseen kuuluva roska sekajätteeseen. Itse kierrätän nykyään kaiken mahdollisen ja on ollut ilahduttavaa huomata, kuinka vähän sekajätettä tällä tavalla syntyy. Tästä innostuneena olen pyrkinyt vähentämään sitä entisestään, tehnyt siitä itselleni pienen haasteen. Suosittelen muillekin!
Jokaisen kierrättäjän unelma kierrätysjärjestelmä, jossa kaikille kierrätettäville materiaaleille on oma paikkansa. Keittiömaailman kaappien sisukset ovat räätälöitävissä vaikkapa tähän tarpeeseen.
Todellista vihreyttä keittiöön voi tuoda kasvattamalla yrtit itse! Joka kerta ei tarvitse ostaa uusia muoviin pakattuja yrttiruukkuja, kun mausteet ruokaan voi napata omasta keittiöpuutarhasta.
Kaipaisiko oma keittiösi päivitystä? Varaa täältä maksuton suunnitteluaika lähimpään Keittiömaailman myymälään
Lue myös: Uusia innovaatioita keittiöön – huippuunsa hiottu toimivuus on arjen luksusta
Ullanlinna, ruotsinkieliseltä nimeltään Ulrikasborg, on Helsingin eteläinen kaupunginosa. Ullanlinna tunnetaan kauniista rakennuksista ja useista puistoistaan. Kaupunginosan nimessä linna viittaa 1700-luvun linnoitussuunnitelmiin Helsingin edustalla, kun taas nimen alkuosa ”Ulla” on tullut kuningatar Ulriikka Eleonooran (1688–1741) mukaan. 1800-luvulla Ullanlinna oli varakkaiden Helsinkiläisten kesähuvila-aluetta. Tällä kertaa Viikon valinnoissa tutustutaan Ullanlinnan asuntotarjontaan.
Nykyisin Ullanlinna on yli 10 000 helsinkiläisen koti ja sen tunnetuimmat kadut ovat Korkeavuorenkatu, Huvilakatu ja Merisatamanranta. Korkeavuorenkatu tunnetaan Helsingin pikku Pariisina, sen sijaan Huvilakadun värikkäät ja koristeelliset rakennukset keräävät kadulle ihastelijoita ja valokuvaajia kaikkina vuodenaikoina. Merisatamarannan katu on monille lenkkeilijöille tuttu rantakatu Helsingin edustalla.
Ullanlinnan kiinteistöt ja asuntokanta on pääosin jugend-tyyliä. Jugendille ominaista on aaltoileva muotokieli ja luonnonläheiset aiheet kuvioissa. Jugendin viimeistely voi olla tarkoituksellisen keskeneräistä. Asuntojen sisällä monille Ullanlinnan kodeille tyypillistä on korkea huonekorkeus, joka lisää pienienkin asuntojen tilantuntua. Myös leveät ikkunalaudat ja isot ikkunat löytyvät useimmista asunnosta. Ullanlinnan on tyylikäs, rauhallinen ja vehreä kaupunginosa Etelä-Helsingin merenrannalla. Tämä näkyy myös alueen hintatasossa, joka on Helsingin korkeimpia.
Tämä Korkeavuorenkadulla sijaitseva 88 neliön tilava koti sopisi pariskunnan kaupunkikodiksi tai vaikka perheelle, joka arvostaa kaupunkielämän parhaita puolia ja palveluja. Tästäkin kodista löytyy korkeat huoneet ja isot ikkunat, joista valo tulvii sisään.
Tässä kodissa saa asua Ullanlinnan ytimessä, jossa boutiquet, kivijalkakaupat ja ihanat kahvilat sekä monipuoliset ravintolat ovat muutaman askeleen päässä kotioveltasi. Korkeavuorenkatu sijaitsee vain parin minuutin kävelymatkan päässä ydinkeskustasta, mutta sen tunnelma on rauhallisen kodikas ja intiimi.
Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Tämä kompakti ja valoisa kaupunkikoti sijaitsee Ullanlinnan sydämessä. Hinta on kaupunginosan hintatasoon nähden maltillinen. Kaikki tarpeellinen kodista kuitenkin löytyy. Tyylikäs valkoinen avokeittiö on hyvin varusteltu. Iso huone on jaettu kätevästi kaapistolla makuuhuoneeksi ja olohuoneeksi. Kaappitilaa on runsaasti, sitä osataan arvostaa erityisesti kompakteissa kaupunkikodeissa.
Tästä kodista on lyhyt matka Ullanlinnan suurimpaan puistoon Tähtitorninvuoren puistoon, joka on tunnettu Carl Ludvig Engelin suunnittelemasta tähtitieteellisestä observatorio mäen huipulla. Puisto on suosittu ja kävely- ja juoksulenkkien kohde monelle helsinkiläiselle.
Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Oletko unelmoinut aamulenkeistä meren rannalla tai hakevasi viikonloppuaamuna tuoreet croissantit läheisestä leipomosta? Ullanlinnassa kaikki sellainen on mahdollista. Ullanlinna on kaupunginosa, jossa kaupunkielämästä on helppo nauttia. Anton&Anton-ruokakuppa löytyy tämän kodin läheltä, Gateau-leipomon lattekahvin voi napata mukaansa aamulla ja ystävien kanssa voi istua iltaa useissa Ullanlinnan ravintoloissa.
Tässä kodissa yhdistyy Ullanlinnan idylli, järkevät neliöt, kaksi makuuhuonetta ja parveke sekä korttelin takana siintävä merinaisema. Täydellisellä, läpitalon pohjaratkaisulla varustettu kompakti koti saneeratussa taloyhtiössä. Tähän asuntoon on helppo ihastua!
Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Tämä asunto on herkkupala sisustajalle tai asuntosijoittajalle. Se on vuokrattu ja siitä syystä huoneisto soveltuukin erinomaisesti myös sijoittajalle. Asunnon pohja ja keittiön keskitetty asema mahdollistaa loistavasti kahden vuokralaisen ”soluasumisen”.
Toisaalta kohde on unelma myös sisustajalle. Modernisointia kaipaavalle remontoijalle asunto on kuin päiväuni. Tämän Korkeavuorenkadulla sijaitsevan huoneiston saa kunnostamalla puhkeamaan vanhaan loistoonsa, sen 110-vuotias talokaunotar ansaitsee. Asunto sijaitsee rauhallisella sisäpihalla, jonne kaupungin äänet eivät juurikaan kuulu, mutta Helsingin keskusta ja sen palvelut ovat vain parin sadan metrin päässä.
Mikäli kohde on vielä myynnissä, voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Jos Ullanlinna alueena kiinnostaa, niin luehan myös tämä juttu, jossa Ullanlinnan asuva Niskasen pariskunta kertoo mikä asuinalueessa on parasta.
Tutustu Ullanlinnaan myös Etuovi.comin aluesivulla
Katso kartalta, minkälaisia asuntoja Ullanlinnassa on myynnissä tällä hetkellä
Käy tutustumassa myös muihin Helsingin kaupunginosiin! Sijaitseeko seuraava kotisi kenties idyllisessä Vallilassa, yhteisöllisessä Kalasatamassa tai tyylikkäässä Töölössä?
Haaveiletko omakotitalosta, mutta olet edelleen mietintävaiheessa sen suhteen, mistä ja millaisen haluaisit ostaa? Omakotitalot ovat Etuovi.comin tilastojen mukaan edelleen haluttuja, sillä niiden ilmoituksia katsellaan paljon. Niiden hinnoissa on kuitenkin paljon vaihtelua, ja eri puolella Suomea omakotitalojen hinnat ovat hyvin erilaisia.
Kunta | Keskihinta | Ilmoituksia |
---|---|---|
Akaa | 169 000 | 197 |
Alajärvi | 115 000 | 41 |
Alavus | 125 000 | 80 |
Asikkala | 169 000 | 63 |
Askola | 191 000 | 82 |
Aura | 178 000 | 55 |
Enonkoski | 108 500 | 12 |
Espoo | 547 000 | 1072 |
Eura | 98 000 | 112 |
Eurajoki | 139 000 | 128 |
Forssa | 142 000 | 116 |
Haapajärvi | 98 000 | 50 |
Haapavesi | 129 000 | 49 |
Hamina | 138 000 | 164 |
Hankasalmi | 158 500 | 50 |
Hanko | 179 000 | 96 |
Harjavalta | 103 000 | 68 |
Hartola | 139 000 | 31 |
Hattula | 212 000 | 96 |
Hausjärvi | 165 000 | 138 |
Heinola | 138 000 | 151 |
Heinävesi | 59 000 | 15 |
Helsinki | 498 000 | 718 |
Hirvensalmi | 169 000 | 30 |
Hollola | 179 000 | 203 |
Huittinen | 109 000 | 97 |
Humppila | 125 000 | 16 |
Hyvinkää | 268 000 | 289 |
Hämeenkyrö | 179 000 | 125 |
Hämeenlinna | 188 000 | 501 |
Ii | 167 000 | 107 |
Iisalmi | 149 000 | 138 |
Iitti | 122 000 | 51 |
Ikaalinen | 154 000 | 86 |
Ilmajoki | 178 000 | 105 |
Ilomantsi | 67 500 | 29 |
Imatra | 105 000 | 242 |
Inari | 148 000 | 23 |
Inkoo | 283 000 | 82 |
Isojoki | 54 500 | 10 |
Isokyrö | 69 500 | 28 |
Janakkala | 185 000 | 220 |
Joensuu | 174 000 | 599 |
Jokioinen | 114 000 | 53 |
Joroinen | 88 000 | 40 |
Joutsa | 135 000 | 41 |
Juuka | 92 000 | 27 |
Juupajoki | 112 250 | 24 |
Juva | 88 000 | 34 |
Jyväskylä | 228 000 | 714 |
Jämijärvi | 130 000 | 21 |
Jämsä | 114 900 | 159 |
Järvenpää | 297 000 | 253 |
Kaarina | 268 000 | 353 |
Kaavi | 79 000 | 19 |
Kajaani | 150 000 | 223 |
Kalajoki | 134 800 | 131 |
Kangasala | 249 000 | 353 |
Kangasniemi | 149 000 | 48 |
Kankaanpää | 120 000 | 84 |
Kannus | 129 000 | 64 |
Karkkila | 159 000 | 109 |
Karstula | 123 000 | 20 |
Kauhajoki | 100 000 | 82 |
Kauhava | 115 000 | 88 |
Kauniainen | 1 096 500 | 34 |
Kaustinen | 158 000 | 23 |
Kemi | 92 000 | 170 |
Keminmaa | 138 000 | 97 |
Kemiönsaari | 110 000 | 39 |
Kempele | 209 900 | 300 |
Kerava | 298 000 | 132 |
Keuruu | 129 000 | 62 |
Kihniö | 52 500 | 15 |
Kirkkonummi | 389 000 | 390 |
Kitee | 105 000 | 44 |
Kittilä | 225 000 | 32 |
Kiuruvesi | 78 000 | 28 |
Kokemäki | 80 000 | 85 |
Kokkola | 186 000 | 498 |
Kolari | 115 750 | 16 |
Kontiolahti | 189 000 | 187 |
Koski Tl | 136 000 | 15 |
Kotka | 141 500 | 385 |
Kouvola | 139 000 | 636 |
Kristiinankaupunki | 147 000 | 23 |
Kruunupyy | 104 000 | 28 |
Kuhmo | 75 000 | 48 |
Kuhmoinen | 129 000 | 22 |
Kuopio | 240 750 | 786 |
Kuortane | 98 000 | 22 |
Kurikka | 128 000 | 147 |
Kustavi | 195 000 | 14 |
Kuusamo | 139 000 | 55 |
Kärkölä | 138 500 | 55 |
Kärsämäki | 69 000 | 20 |
Lahti | 225 000 | 784 |
Laihia | 119 000 | 68 |
Laitila | 137 500 | 77 |
Lapinjärvi | 131 000 | 41 |
Lapinlahti | 157 500 | 62 |
Lappajärvi | 56 000 | 13 |
Lappeenranta | 169 000 | 631 |
Lapua | 148 000 | 146 |
Laukaa | 219 000 | 204 |
Lemi | 158 000 | 30 |
Lempäälä | 259 000 | 225 |
Leppävirta | 159 000 | 75 |
Lestijärvi | 85 000 | 11 |
Lieksa | 75 000 | 105 |
Lieto | 229 000 | 242 |
Liminka | 209 000 | 96 |
Liperi | 165 000 | 137 |
Lohja | 225 000 | 517 |
Loimaa | 120 000 | 82 |
Loppi | 179 000 | 103 |
Loviisa | 160 000 | 221 |
Lumijoki | 168 000 | 21 |
Luoto | 155 000 | 19 |
Luumäki | 130 000 | 44 |
Maalahti | 96 500 | 10 |
Marttila | 141 500 | 22 |
Masku | 245 000 | 145 |
Merikarvia | 109 000 | 27 |
Miehikkälä | 65 500 | 12 |
Mikkeli | 169 000 | 403 |
Muhos | 160 500 | 110 |
Mustasaari | 184 000 | 106 |
Muurame | 236 500 | 88 |
Mynämäki | 154 500 | 90 |
Myrskylä | 178 000 | 20 |
Mäntsälä | 249 500 | 268 |
Mänttä-Vilppula | 110 500 | 63 |
Mäntyharju | 137 000 | 72 |
Naantali | 318 000 | 223 |
Nakkila | 119 000 | 89 |
Nivala | 129 000 | 61 |
Nokia | 225 000 | 297 |
Nousiainen | 193 000 | 44 |
Nurmes | 89 500 | 47 |
Nurmijärvi | 292 500 | 521 |
Närpiö | 99 750 | 18 |
Orimattila | 159 000 | 184 |
Oripää | 109 000 | 15 |
Orivesi | 149 000 | 118 |
Oulainen | 120 000 | 57 |
Oulu | 225 000 | 1605 |
Outokumpu | 85 000 | 54 |
Padasjoki | 115 000 | 30 |
Paimio | 216 000 | 151 |
Paltamo | 81 500 | 20 |
Parainen | 209 000 | 215 |
Parikkala | 77 500 | 25 |
Parkano | 100 000 | 62 |
Pedersören kunta | 109 000 | 23 |
Pello | 39 000 | 24 |
Pertunmaa | 109 800 | 29 |
Petäjävesi | 189 000 | 35 |
Pieksämäki | 108 000 | 97 |
Pielavesi | 87 000 | 20 |
Pietarsaari | 135 000 | 88 |
Pihtipudas | 129 000 | 13 |
Pirkkala | 324 000 | 115 |
Polvijärvi | 129 000 | 34 |
Pomarkku | 110 000 | 25 |
Pori | 146 000 | 818 |
Pornainen | 267 000 | 62 |
Porvoo | 289 000 | 427 |
Posio | 67 500 | 15 |
Pudasjärvi | 109 600 | 31 |
Pukkila | 175 000 | 21 |
Punkalaidun | 72 000 | 24 |
Puolanka | 131 500 | 10 |
Puumala | 285 000 | 20 |
Pyhtää | 143 500 | 61 |
Pyhäjoki | 77 000 | 34 |
Pyhäjärvi | 88 500 | 21 |
Pyhäranta | 119 000 | 39 |
Pälkäne | 179 000 | 87 |
Pöytyä | 123 500 | 102 |
Raahe | 99 000 | 161 |
Raasepori | 190 500 | 334 |
Raisio | 249 000 | 252 |
Rantasalmi | 85 000 | 23 |
Rauma | 179 000 | 414 |
Rautalampi | 116 750 | 22 |
Rautjärvi | 73 500 | 28 |
Reisjärvi | 119 000 | 21 |
Riihimäki | 199 000 | 237 |
Rovaniemi | 189 000 | 399 |
Ruokolahti | 110 500 | 54 |
Ruovesi | 119 000 | 29 |
Rusko | 226 000 | 96 |
Rääkkylä | 101 500 | 18 |
Saarijärvi | 129 000 | 61 |
Salo | 152 000 | 446 |
Sastamala | 139 000 | 268 |
Sauvo | 216 000 | 52 |
Savitaipale | 143 000 | 11 |
Savonlinna | 135 000 | 259 |
Seinäjoki | 229 000 | 368 |
Sievi | 86 000 | 28 |
Siikajoki | 130 250 | 44 |
Siikalatva | 72 000 | 34 |
Siilinjärvi | 189 000 | 233 |
Simo | 92 000 | 22 |
Sipoo | 348 000 | 198 |
Siuntio | 289 000 | 123 |
Sodankylä | 159 000 | 37 |
Somero | 128 000 | 77 |
Sonkajärvi | 88 000 | 13 |
Sotkamo | 166 000 | 83 |
Sulkava | 91 500 | 21 |
Suomussalmi | 65 750 | 18 |
Suonenjoki | 119 000 | 74 |
Sysmä | 81 950 | 35 |
Säkylä | 102 000 | 74 |
Taipalsaari | 239 000 | 58 |
Taivalkoski | 99 000 | 17 |
Taivassalo | 169 000 | 21 |
Tammela | 146 500 | 46 |
Tampere | 298 000 | 691 |
Tervo | 213 000 | 13 |
Tervola | 148 000 | 17 |
Teuva | 57 000 | 29 |
Tohmajärvi | 73 000 | 19 |
Toholampi | 99 800 | 25 |
Toivakka | 189 000 | 31 |
Tornio | 149 000 | 197 |
Turku | 275 000 | 539 |
Tuusniemi | 119 000 | 17 |
Tuusula | 302 475 | 392 |
Tyrnävä | 174 700 | 76 |
Ulvila | 135 000 | 153 |
Urjala | 119 000 | 51 |
Utajärvi | 119 000 | 26 |
Uurainen | 217 000 | 32 |
Uusikaarlepyy | 108 000 | 25 |
Uusikaupunki | 170 000 | 136 |
Vaala | 79 000 | 22 |
Vaasa | 219 000 | 357 |
Valkeakoski | 168 000 | 165 |
Vantaa | 365 000 | 909 |
Varkaus | 109 000 | 155 |
Vehmaa | 149 000 | 35 |
Vesanto | 89 000 | 13 |
Vesilahti | 215 000 | 59 |
Veteli | 109 500 | 15 |
Vieremä | 160 000 | 15 |
Vihti | 277 000 | 380 |
Viitasaari | 119 500 | 52 |
Vimpeli | 125 000 | 18 |
Virolahti | 65 000 | 27 |
Virrat | 98 000 | 51 |
Vöyri | 68 000 | 32 |
Ylitornio | 49 000 | 19 |
Ylivieska | 179 000 | 116 |
Ylöjärvi | 274 500 | 285 |
Ypäjä | 146 000 | 18 |
Ähtäri | 125 000 | 50 |
Äänekoski | 129 000 | 154 |
Voit etsiä taulukosta sinua kiinnostavien kuntien tiedot tai järjestää sen kalleimmasta/halvimmasta alkaen.
Kallein keskimääräinen hinta on Kauniaisten omakotitaloilla, jopa yli miljoona euroa. Toisaalta ilmoituksiakaan ei ole ollut kovin montaa, eli tarjonta on melko niukkaa. Muihin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin verrattuna Kauniainen on pieni paikkakunta, jossa on noin 10 000 asukasta. Asuntokuntia siellä on noin 4 000, joista noin puolet asuu rivi- tai pientaloissa.
Tutustu Kauniaisten asuntomarkkinoihin Etuovi.comin aluesivulla
Keskihinnaltaan toiseksi kalleimmat omakotitalot löytyvät Espoosta. Keskimääräinen Espoossa myynnissä oleva omakotitalo maksaa yli puoli miljoonaa. Tarjontaa on ollut runsaasti, ja mukaan on mahtunut myös yli miljoonan maksavia omakotitaloja. Espoossa on jonkin verran rantaviivaa, eli osa Espoon myytävistä omakotitaloista on hienoilla merinäköaloilla varustettuja koteja, mikä varmasti vaikuttaa myös omakotitalojen keskihintaan.
Espoon asuntomarkkinoita voit seurata Etuovi.comin aluesivulla
Vaikka Helsinki on hyvin kerrostalopainoitteista, on siellä myös myynnissä olevia omakotitaloja. Helsingin omakotitalot ovatkin tämän listan kolmanneksi kalleimpia, sillä ne ovat keskihinnaltaan hieman alle puolen miljoonan.
Tutki myös Helsingin asuntomarkkinatilastoja aluesivulla
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella omakotitalojen keskihinnat ovatkin aivan eri luokkaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla omakotitalon keskimääräinen hinta on 225 000 euroa ja Varsinais-Suomessa 215 000 euroa.
Monen paikkakunnan keskimääräinen omakotitalo maksaa alle sata tuhatta euroa. Myynnissä on saattanut olla paljon vanhoja, remonttia kaipaavia taloja, mikä laskee keskimääräistä hintaa. Omakotitalojen hinnat voivat kuitenkin vaihdella paljon, eli samalla paikkakunnalla voi olla aivan upeilla näköaloilla oleva, muutaman vuoden vanha järvenrantatalo, vaikka monen muun omakotitalon hinta olisi hyvin matala.
Huomaa, että keskimääräinen omakotitalo ei ole samanlainen kaikissa kunnissa, joten keskihinnat eivät kerro sitä, kuinka paljon samanlainen omakotitalo maksaisi eri kunnissa.
Jutussa olevat tiedot ovat peräisin Etuovi.comista ja Tilastokeskuksen avoimista tilastoista.
Lue myös nämä jutut Etuovi-blogista:
Omakotitalon myynti – kysyntää riittää vuoden ympäri
Vanhat talot – mikä niissä viehättää?
Kukapa kaupunkiasuja ei haaveilisi kaupunkin kattojen ylle avautuvasta maisemasta, jota parhaassa tapauksessa saisi katsella oman ullakkoasunnon parvekkeelta. Tämänkertaisessa Viikon valinnat -jutussa esittelyssä ihanat ullakkoasunnot, joissa pääsee nauttimaan kauniista kaupunkimaisemasta ja asumisesta persoonallisissa puitteissa. Nämä ja monet muut ihanat ullakkoasunnot löytyvät ideat & Vinkit -galleriasta
EDIT: Pääsimme myös hiljattain kyläilemään videon välityksellä poikamiehen ja kissan ullakkoasunnossa! Katso tämä Kylässä-sarjassa esitelty hulppea ullakkoasunto ja sen 11 kaari-ikkunaa
Ullakkoasuntojen rakentaminen vanhoihin taloihin on yksi lääke isoja kasvukeskuksia vaivaavaan asuntopulaan. Ne ovat myös taloyhtiölle keino hankkia rahoitusta esimerkiksi isompia remontteja varten. Ullakkoasuntojen suunnittelu ja rakentaminen vaativat erityistä tarkkuutta ja taidokkuutta, jotta lopputulos miellyttää kaikkia osapuolia. Esimerkiksi ullakkoasunnon ikkunoiden sijoittaminen voi olla kinkkistä siten, että niistä tulee riittävästi päivänvaloa ullakkoasuntoon, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuta liikaa talon julkisivun ulkonäköön. Nämä upeasti toteutetut ullakkoasunnot löytyvät Helsingin kantakaupungista.
Tämä tyylillä remontoitu ullakkaosunto ihastuttaa tyylikkäillä materiaaleilla ja yksityiskohdilla, heti sisään astuessa katse kiinnittyy olohuoneen upeaan tiiliseinään. Tyyliin sopivat kierreportaat johtavat tornihuoneeseen, joka on mitä mainioin paikka vaikkapa kotitoimistolle. Ja ikkunoista avautuvat meri- ja kaupunkimaisemat ne vasta ihastuttavatkin!
Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin
Rauhallisessa Kruununhaassa sijaitsevassa ullakkoasunnossa on hulppea huonekorkeus, mikä luo mahtavan avaran fiiliksen. Tämän kodin parhaisiin puoliin kuuluvat myös tilava parveke ja tunnelmallinen saunaosasto kylpyammeineen.
Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin
Tähän jykevässä jugendtalossa sijaitsevaan ullakkoasuntoon tulvii valoa kaikkiin ilmansuuntiin avautuvista ikkunoista. Vaaleat pinnat korostavat asunnon valoisuutta entisestään. Ihana tunnelma!
Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin
Uudehkon talon ylimmästä kerroksesta löytyy kompakti kattohuonesto, johon lisätilaa tuo parvi ja kesällä myös hulppean kokoinen lasitettu terassi.
Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin
On näissä ullakkoasunnoissa vaan oma ihana tunnelmansa! Jos haaveissasi on asua kaupungin kattojen yllä, käyhän kurkkaamassa millaiset ullakkoasunnot ovat tällä hetkellä myytävänä Etuovi.comissa
-Juulia
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.6.2017 ja päivitetty 24.3.2019
Myytävien asuntojen sivuston hakukone käy kuumana, kun asunnon ostamista suunnittelevat etsivät unelmiensa asuntoa. Etuovi.comissa myytävien asuntojen hakuja tehdään ympäri vuoden. Mitkä olivat helmikuussa 2019 Helsingin halutuimmat asuinalueet?
Juttu on julkaistu alun perin helmikuussa 2017, mutta päivitetty maaliskuussa 2019 uusimmilla tiedoilla.
Etuovi.comin hakukoneeseen voi syöttää haluamansa asunnon sijainnin monella eri tavalla. Alueeksi voi määrittää vaikka koko Suomen tai jonkin maakunnan, mutta myös vaikka kunnan tai kaupunginosan. Helsingin kaupunginosista siihen syötettiin eniten seuraavia asuinalueita:
Listaus perustuu Helsingin myytävien asuntojen hakuun laitettuihin kaupunginosiin, helmikuussa 2019 tehdyt haut Etuovi.comissa.
Etuovi.comin tilastojen valossa Kallio on nykyään suositumpi kuin aiemmin näiden tilastojen kärjessä olleet Lauttasaari ja Töölö. Pienet kerrostaloasunnot tuntuvat olevan Helsingin halutuimpia asuntoja, eli yksiöille ja kaksioille riittää kysyntää. Juuri sellaisia Kallio tarjoaakin asuntomarkkinoille.
Postinumeroalueella 00500 myynnissä olleista asunnoista 60,8 prosenttia oli yksiöitä ja postinumeroalueella 00530 yksiöitä oli 40,3 prosenttia. Useampi kuin neljä viidestä Kallion alueella myynnissä olleista asunnoista oli yksiö tai kaksio.
Kallion suosio näkyy myös asuntojen myynti-ilmoitusten tilastoissa. Postinumeroalueilla 00500 ja 00530 olleiden myynti-ilmoitusten keskimääräinen markkinointiaika on 12 päivää vuonna 2018, eli Kallion alueella myynnissä olleiden asuntojen ilmoitukset poistuivat Etuovi.comista keskimäärin alle kahdessa viikossa.
Sen lisäksi, että Kallion myytävien asuntojen ilmoitukset poistetaan keskimäärin hyvin nopeasti, niitä myös ilmestyy melko runsaasti. Viimeisen vuoden aikana Kallion alueella on tullut keskimäärin yli 50 uutta myytävää kohdetta kuukaudessa – kannattaa siis seurata Etuovi.comia tiheästi! Seuraamista helpottaa myös tallennettu haku eli hakuvahti, joka ilmoittaa haluamiltasi alueilta myyntiin tulleista kohteista.
Tutustu Kallioon asuinalueena.
Lue myös: Nuorten aikuisten suosima Kallio – asumista keskellä elämää ja muutosta
Kun Kalliossa on pelkkiä kerrostaloasuntoja, tarjoaa seuraavaksi halutuin asuinalue Lauttasaari välillä myös jotain muuta. Viimeisen vuoden aikana siellä on ollut myynnissä myös muutamia rivitaloasuntoja ja erillistaloja. Pääosa Lauttasaaren asuntotarjonnasta on kuitenkin kerrostaloja.
Lauttasaareen on viime vuosina rakennettu uusia asuntoja, eli se sopii myös uudiskohteista haaveilevalle. Lauttasaaressa on ollut myynnissä ihan miljoonakohteitakin, mutta hinnan mediaani siellä on noin 350 000 euroa. Merenrantanäkymä omasta olohuoneesta voi nostaa yksittäisten asuntojen hintaa aika paljonkin.
Vaikka vain noin viidesosa Lauttasaaren myytävien asuntojen tarjonnasta on Helsingissä erittäin haluttuja yksiöitä, on postinumeroalueen 00200 keskimääräinen markkinointiaika silti vain 12 päivää. Lauttasaaressa siis moni perheasuntokin viedään käsistä!
Tutustu Lauttasaareen asuinalueena.
Lue myös: Laaksosen perhe kertoo kokemuksiaan Lauttasaaresta asuinalueena
Kolmanneksi eniten hakuja kerää kerrostalovaltainen Töölö. Siellä keskimääräinen markkinointiaika on 14 päivää, eli keskimääräinen asunnon myynti-ilmoitus poistetaan kahden viikon kuluessa julkaisustaan.
Töölön myytävien asuntojen tarjonta on kuitenkin runsasta. Viimeisen vuoden aikana kuukaudessa on ilmestynyt keskimäärin noin 66 uutta myynti-ilmoitusta töölöläisestä asunnosta. Mikäli haluat käydä jokaisen Töölön myytävän asunnon esittelyssä, pitäisi sinun siis käydä keskimäärin vähintään kahdessa esittelyssä päivittäin!
Lue myös: Äitiyslomaa viettävä Laura perheineen viihtyy Töölössä
Neljänneksi haetuin asuinalue Munkkiniemi on jo kauempana kantakaupungista, mutta sen jälkeen halutuimpien listalla tulevat Punavuori ja Ullanlinna ovat taas aivan Helsingin eteläisessä kantakaupungissa. TOP 10 Helsingin halutuimmat asuinalueet -listan lopulla olevat kaupunginosat ovatkin sitten jo hieman kauempana, ja kymmenennellä sijalla oleva Vuosaari on metron pääteasema idässä.
Vuonna 2017 teetetyn Kantar TNS Oy:n Asunnon osto- ja myyntiprosessitutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia Helsingistä asunnon ostaneista muutti korkeintaan 10 kilometrin säteelle edellisestä asunnostaan. 41 prosenttia asunnon ostajista muuttaa vain alle viiden kilometrin säteellä! Asunnon ostamisessa ei siis useinkaan ole kyse sijainnin vaihtamisesta, vaan asunnon ominaisuuksien kuten koon muuttamistarpeesta.
Helsingin halutuimmat asuinalueet -listan kuusi ensimmäistä sijaitsevat melko lähellä toisiaan. Alueiden välillä on kuitenkin väestöllistä eroa, kun tutkitaan Tilastokeskuksen avoimen tietokannan lukuja.
Kalliossa on muita enemmän nuorten yksinasuvien aikuisten, nuorten lapsettomien parien ja yleisesti aikuisten talouksia. Lapsiperheitä taasen löytyy eniten Lauttasaaresta. Eroa löytyy myös talouksien käytettävissä olevissa rahatuloissa: vuonna 2016 Ullanlinnan alueen talouksien keskitulo oli jopa yli 75 000 euroa, kun taas Kalliossa se oli noin 36 000 euroa.
Näistä voitaisiinkin muodostaa kuvitteellinen asunnonhakijan elämänkaari – valmistuttuaan ja kotoa muutettuaan tyypillinen Etelä-Helsingin kasvatti ehkäpä etsii Kalliosta sopivan yksiön tai kaksion. Kalliossa tai Töölössä on mukavaa elää kaksin tai yksin, mutta jos perhe kasvaa, uutta kotia haetaan ehkäpä Lauttasaaresta tai Punavuoresta, kun taas Ullanlinnan jugend-talot houkuttelevat arvoasunnoista kiinnostuneita.
Mukavat eläkepäivät sujuvat myös keskustan sykkeessä, mutta rauhallisemmat lenkkimaastot, uimarannat ja meren tunnelma löytyvät myös hyvien kulkuyhteyksien päästä tunnelmallisesta Munkkiniemestä.
Ehkä löysit Helsingin halutuimmat asuinalueet -listasta oman suosikkisi, johon haluaisit muuttaa. Tai vaikka et haluaisikaan muuttaa Helsinkiin, voi näiden alueiden asunnoista etsiä inspiraatiota sisustukseen. Helsingin myytävät asunnot ovat monenkokoista ja -tyylistä, ja niiden kuvat sisältävät monen eri sortin sisustustyyliä.
Lue myös Päivin kokemus asunnon ostamisesta Helsingistä.
Viime syksynä kirjoitiin blogiin: Asuntohaut ja -vahdit kertovat: tällaisia asuntoja Helsingistä himoitaan
Kirjoittelin aiemmin myös Espoon ja Vantaan halutuimmista asuinalueista. Löydät Espoon halutuimmat asuinalueet top-listan täältä, ja Vantaan halutuimmat asuinalueet täältä. Onko listalla oma suosikkisi?
-Niina