Quantcast
Channel: Etuovi.com Ideat & vinkit
Viewing all 3987 articles
Browse latest View live

Suuria tunteita, järkeviä päätöksiä ja kovaa työtä – näin myytiin omakotitalo Espoosta

$
0
0

Asunnon myyntiin liittyy usein suuria tunteita, mutta myös järkevää pohdintaa siitä, onko myyminen oikea ratkaisu ja mikä on oikea ajankohta laittaa oma koti myyntiin. Näitä asioita pyöritteli pitkään myös espoolainen Kenneth ennen kuin päätös perheen rakennuttaman omakotitalon myynnistä kypsyi. Talo luonnon helmassa kiinnosti ostajia, mutta sijainti asetti omat haasteensa. Vaikka myyntiaika venyi pitkäksi, sai tämä myyjän tarina onnellisen lopun määrätietoisen välittäjän avulla.

Omakotitalo Siikajärvellä omassa rauhassaan
Omakotitalo Espoon Siikajärvellä tarjosi luonnonrauhaa ja mahdollisuuksia monenlaiseen harrastamiseen. Kuva: Merja Natunen LKV

Myin runsaat kymmenen vuotta vanhan omakotitaloni Nuuksioon kuuluvalta Siikajärveltä. Myynnin aloittamista edeltänyt kypsyttelyaika oli tosi pitkä, useampi vuosi siinä meni. Talo liittyi vahvasti perheemme historiaan, vanhempani asuivat lähistöllä ja myös lasten kasvamista isommiksi tuli odoteltua. Kun päätös myydä lopulta syntyi, en hetkeäkään harkinnut talon myymistä itse. Asia oli liian henkilökohtainen, ja siksi hankin avuksi kiinteistönvälittäjän.

Miten löysit sopivan välittäjän?

Olin ostanut ja myynyt paljonkin asuntoja aiemmin ja tiesin, että kirjo välittäjäkentällä on suuri. Ensimmäiseksi otin yhteyttä tuttuun välittäjään, joka oli kuitenkin kiinni muissa tehtävissä. Tuttuni suositteli Natusen Merjaa. Ensitapaamisella Merjasta välittyikin heti aito kiinnostus taloni myyntiä kohtaan. Hän tunsi alueen ja sen asuntokauppojen tilanteen. Päätös toimeksiannosta syntyi heti. Muistan ajatelleeni, että olisin itsekin valmis ostamaan asunnon Merjalta, niin luottamuksellinen suhde välillemme syntyi.

Kenneth vinkkaa: tarkista nämä ennen kuin valitset välittäjän.

Vinkit välittäjän valintaan

Millaisia odotuksia sinulla oli välittäjän työskentelyn osalta?

Olin asunut samalla alueella lapsuudestani asti, joten tiesin, etteivät kaupat siellä synny kovin nopeasti.  Merjalla oli tilastot toteutuneista kaupoista: alueelta ei viime aikoina ollut myyty juuri mitään. Tiesimme siis molemmat, että välittäjä ei näiden kauppojen kanssa pääse helpolla, vaan haastavan kohteen eteen joutuu tekemään ihan kunnolla töitä.

Meillä oli sama näkemys talon hinnoittelusta, joten hinnanasetanta sujui helposti. Välityspalkkiostakin pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen. En hakenut halvinta ratkaisua, vaan tärkeää oli löytää tehtävään luotettava ihminen.

Merja kuvautti talon ammattikuvaajalla ja laati sen esittelytekstin. Talon myyntivalteiksi nostettiin Etuovi.comin ilmoituksessa luonnonläheisyys ja oma rauha sekä iso, 80 m² autotalli.

Harkitsetko asuntosi myymistä? Täältä löydät Etuovi.com-takuuvälittäjät

Myynti-ilmoituksen kuvat kertoivat ostajaehdokkaille talon hyvästä kunnosta ja alueen tarjoamasta luonnonrauhasta. Kuva: Merja Natunen LKV

Osuiko arvionne pitkästä myyntiajasta oikeaan?

Todellakin, taloa myytiin kaikkiaan kaksi vuotta. Myynnin aikana ilmoituksen kuvia päivitettiin jonkin verran ja hintaa viilattiin pariin otteeseen.  Kiinnostuneita kyllä riitti koko myyntiajan. Merja järjesti sopivin väliajoin yleisnäyttöjä ja välillä yksityisnäyttöjäkin. Näytöt eivät minua stressanneet, pidin talon on aina siistinä, joten näytön voi pitää milloin vain!

Kaupat tehtiin lopulta nuoren parin kanssa, jolle talon erinomainen kunto ja iso autotalli olivat ratkaisevia tekijöitä. Hinnasta neuvottelimme parin tarjouskierroksen verran. Olin ihan tyytyväinen lopulliseen hintaan.

Poikkeustilanteessa asunnon myyjät pitävät vain yksityisnäyttöjä tai järjestävät kohteesta etäesittelyn. Näin se onnistuu asunnonvaihto turvallisesti ja digitaalisesti

Keittiö omakotitalossa Nuuksion Siikajärvellä
Näytöt oli helppo järjestää, kun omistaja piti talon aina tiptop-kunnossa. Kuva: Merja Natunen LKV

Suositteletko asunnon myymistä ammattilaisen avulla tämän kokemuksen perusteella?

Kyllä, ja olenkin suositellut Merjaa kaverilleni, joka oli myymässä asuntoaan samoilta seuduilta. Helppous on paras syy välittäjän käyttämiseen, silloin voi  itse keskittyä omaan elämäänsä. Omistajan tunneside kotiinsa voi nousta jopa kaupankäynnin esteeksi, ammattilaismyyjää tällainen ei pidättele. Olin tosi tyytyväinen Merjan panokseen. Mitään yllätyksiä ei myyntiaikana tullut, vaan koko pitkän prosessin ajan voin nukkua levollisesti yöni.

Lue  lisää kokemuksia asunnon myynnistä

Tämän asunnon myyjän tarinan kirjasi Sarianne Etuovi.comilta


LIVE Etäesittely – osallistu asuntonäytölle kotisohvalta käsin!

$
0
0

Vallitseva poikkeustila on muuttanut arkea myös asuntokaupan osalta. Nyt kun kaikenlaista välttämätöntä kotoa poistumista on hyvä välttää, kannattaa ottaa hyötykäyttöön virtuaaliset tavat tutustua kiinnostavaan asuntoon: video- ja virtuaaliesittelyt sekä nyt myös LIVE Etäesittelyt. Niiden avulla asuntoon voi tutustua kattavasti omalta kotisohvalta käsin ja päättää sitten, haluaako lähteä tutustumaan asuntoon yksityisnäytöllä.

Kysyimme käyttäjiltämme maaliskuun puolella, olisivatko he kiinnostuneita osallistumaan live streamattuihin etäesittelyihin ja suurin osa, 70 % ilmoitti olevansa kiinnostunut osallistumaan – niinpä toimme Etuovi.comiin LIVE Etäesittelyt. Monet kiinteistönvälittäjät ovatkin lähteneet kokeilemaan niitä hyvällä menestyksellä.

Näin löydät LIVE Etäesittelyt

Miten Live-esittelyt sitten löytää? Klikkaa Etuovi.comin etusivun pikahausta ”lisää hakuehtoja”, niin päädyt laajaan hakuun. Täytä hakuun unelmakotisi kriteerit ja valitse vielä lopuksi esittelyajan kohdalta ”etäesittely”. Näin saat hakutuloslistalle ne asunnot, jotka ovat tulossa etäesittelyyn.

Kun olet klikannut itsesi kiinnostavan asunnon kohdesivulle, vieritä sivua alaspäin kunnes vastaan tulee esittelyaika. Tästä pääset osallistumaan etäesittelyyn. Mikäli etäesittelyyn on vielä aikaa, voit tallentaa sen kalenteriisi ja saat muistutuksen ennen etäesittelyn alkamista.

Vaikka kohteen ilmoitukseen ei olisikaan merkitty LIVE Etäesittelyä, kannattaa etäesittelyn mahdollisuutta tiedustella välittäjältä. He esittelevät asuntoja varmasti mielellään myös videopuhelun välityksellä esimerkiksi Teamsin tai WhatsAppin kautta.

Näin LIVE Etäesittely toimii

LIVE Etäesittelyssä asunnon esittelijä liikkuu asunnossa esitellen sen tilat ja ominaisuudet aivan kuten tavallisessakin asuntoesittelyssä: ”Tänne keittiöön mahtuu tämän kokoinen ruokapöytä ja tuolta löytyy säilytystilaa.” Sen lisäksi, että etäesittelyssä asunnon visuaalisesta ilmeestä saa realistisen kuvan, myös sen äänimaailmasta saa hyvän käsityksen. Lattialankkujen narinan sisällä tai kadun äänet parvekkeella voi kuulla selvästi.

LIVE Etäesittelun aikana voi lähettää kommenttikentän kautta esittelijälle kysymyksiä asunnosta, taloyhtiöstä tai vaikka asuinalueesta. Esittelijä vastaa kysymyksiin lähetyksen aikana ja näin tieto kulkeutuu kaikkien kyseiseen etäesittelyyn osallistuvien korviin. Esittelijää voi myös pyytää näyttämään tiettyä kohtaa asunnossa vielä tarkemmin.

Miksi kannattaa osallistua LIVE Etäesittelyyn?

LIVE Etäesittelyt tuovat hyvän lisän niihin tapoihin, joilla mahdolliseen tulevaan kotiin voi tutustua kattavasti oman puhelimen tai tietokoneen välityksellä. Etäesittelyn kätevyys piilee näissä asioissa:

  • Voit osallistua vaikka omalta kotisohvalta tai työpöydän äärestä – aikaa säästyy ja välttämättömiltä kontakteilta vältytään
  • Saat realistisen kuvan asunnosta visuaalisesti ja äänimaailman osalta – etäesittelyn jälkeen on helppo tehdä päätös siitä, haluaako mennä katsomaan asuntoa paikan päälle
  • Etäesittelyn aikana on helppo esittää asunnon esittelijälle kysymyksiä ja niihin saa vastauksen nopeasti
  • Jos olet myymässä asuntoasi, etäesittely ja muut digitaaliset ratkaisut mahdollistavat sen esittelemisen kiinnostuneille ostajille helposti ja turvallisesti.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ostajan tulee aina tarkastaa asunto paikan päällä ennen ostopäätöksen tekemistä. Jos siis etäesittely saa sinut ihastumaan asuntoon, sovi kiireenvilkkaa aika yksityisesittelyyn!

Lue myös: Näin onnistuu asunnonvaihto poikkeusoloissa – turvallisesti ja digitaalisesti

Joko sinä olet osallistunut asuntonäytölle etänä?

Nämä ovat Helsingin halutuimmat asuinalueet

$
0
0

Myytävien asuntojen sivuston hakukone käy kuumana, kun asunnon ostamista suunnittelevat etsivät unelmiensa asuntoa. Mitkä olivat keväällä 2020 Helsingin halutuimmat asuinalueet? Se selviää tarkastelemalla Etuovi.comin dataa tehdyistä asuntohauista.

Juttu on julkaistu alun perin helmikuussa 2017, mutta päivitetty huhtikuussa 2020 uusimmilla tiedoilla.

Kallio on Helsingin halutuin asuinalue. Kuva: Etuovi.com / Aktia Kiinteistönvälitys Oy, Munkkivuori, Aktia Fastighetsförmedling Ab

Etuovi.comin hakuun syötettiin eniten seuraavia asuinalueita Helsingistä:

TOP 10 Helsingin halutuimmat asuinalueet

  1. Kallio
  2. Lauttasaari
  3. Töölö
  4. Ullanlinna
  5. Munkkiniemi
  6. Punavuori
  7. Kamppi
  8. Kruununhaka
  9. Oulunkylä
  10. Käpylä

Listaus perustuu Helsingin myytävien asuntojen hakuun laitettuihin kaupunginosiin, maaliskuussa 2020 tehdyt haut Etuovi.comissa.

Kallio on noussut haetuimmaksi asuinalueeksi

Etuovi.comin tilastojen valossa Kallio on nykyään suositumpi kuin pitkään aiemmin näiden tilastojen kärjessä olleet Lauttasaari ja Töölö. Lauttasaari oli tammikuussa Kalliota haetumpi, mutta nyt helmi- ja maaliskuussa Kallio keräsi nippa nappa hieman enemmän hakuja. Jatkossa nämä kaksi saattavat siis vaihdella keskenään useastikin sijaintiaan listalla.

Pienet kerrostaloasunnot läheltä keskustaa tuntuvat olevan Helsingin halutuimpia asuntoja, eli yksiöille ja kaksioille riittää kysyntää. Juuri sellaisia Kallio tarjoaakin asuntomarkkinoille.

Postinumeroalueella 00500 myynnissä olleista asunnoista 48 prosenttia oli yksiöitä ja postinumeroalueella 00530 yksiöitä oli 41 prosenttia. Melkein yhdeksän kymmenestä Kallion alueella myynnissä olleista asunnoista oli yksiö tai kaksio.

Kallion suosio näkyy myös asuntojen myynti-ilmoitusten tilastoissa. Postinumeroalueilla 00500 ja 00530 olleiden myynti-ilmoitusten keskimääräinen markkinointiaika oli 11 päivää vuonna 2019, eli Kallion alueella myynnissä olleiden asuntojen ilmoitukset poistuivat Etuovi.comista keskimäärin alle kahdessa viikossa.

Sen lisäksi, että Kallion myytävien asuntojen ilmoitukset poistetaan keskimäärin hyvin nopeasti, niitä myös ilmestyy melko runsaasti. Viimeisen vuoden aikana Kallion alueella on tullut keskimäärin yli 70 uutta myytävää kohdetta kuukaudessa – kannattaa siis seurata Etuovi.comia tiheästi! Seuraamista helpottaa myös tallennettu haku eli hakuvahti, joka ilmoittaa haluamiltasi alueilta myyntiin tulleista kohteista.

Tutustu Kallioon asuinalueena.

Lue myös: Nuorten aikuisten suosima Kallio – asumista keskellä elämää ja muutosta

Helsingin halutuimpien asuinalueiden kakkosena on merellinen Lauttasaari

Kun Kalliossa on pelkkiä kerrostaloasuntoja, tarjoaa seuraavaksi halutuin asuinalue Lauttasaari välillä myös jotain muuta. Viimeisen vuoden aikana siellä on ollut myynnissä myös jonkin verran rivitaloasuntoja ja erillistaloja. Pääosa Lauttasaaren asuntotarjonnasta on kuitenkin kerrostaloja.

Kuva: Etuovi.com / Helsingin KOTI LKV Oy

Lauttasaareen on viime vuosina rakennettu uusia asuntoja, eli se sopii myös uudiskohteista haaveilevalle. Lauttasaaressa on ollut myynnissä ihan miljoonakohteitakin, mutta hinnan mediaani on siellä noin 385 000 euroa. Merenrantanäkymä omasta olohuoneesta voi nostaa yksittäisten asuntojen hintaa aika paljonkin.

Lauttasaaren myytävien asuntojen keskimääräinen markkinointiaika on 17 päivää. Yleensä keskimääräinen markkinointiaika on sitä pidempi, mitä suuremmasta asunnosta on kyse, mutta Lauttasaaressa neljän huoneen asuntojenkin keskimääräinen markkinointiaika on vain 16 päivää. Lauttasaaressa siis moni perheasuntokin viedään käsistä!

Tutustu Lauttasaareen asuinalueena.

Lue myös: Laaksosen perhe kertoo kokemuksiaan Lauttasaaresta asuinalueena

Töölö on Helsingin halutuimpien asuinalueiden listalla kolmantena

Kolmanneksi eniten hakuja kerää kerrostalovaltainen Töölö. Siellä keskimääräinen markkinointiaika on 14 päivää, eli keskimääräinen asunnon myynti-ilmoitus poistetaan kahden viikon kuluessa julkaisustaan.

Töölön myytävien asuntojen tarjonta on kuitenkin runsasta ja erityisesti pienten asuntojen kohdalla. Viimeisen vuoden aikana kuukaudessa on ilmestynyt keskimäärin noin 27 uutta myynti-ilmoitusta töölöläisestä yksiöstä tai kaksiosta. Mikäli olet haaveillut pienestä töölöläisestä asunnosta ja haluat käydä jokaisen potentiaalisen myyntiin tulevan asunnon esittelyssä, pitäisi sinun siis käydä keskimäärin melkein joka päivä esittelyssä!

Tutustu Töölöön asuinalueena.

Lue myös: Äitiyslomaa viettävä Laura perheineen viihtyy Töölössä

Iso osa asunnon ostajista muuttaa lähelle vanhaa kotiaan

Vuonna 2017 teetetyn Kantar TNS Oy:n Asunnon osto- ja myyntiprosessitutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia Helsingistä asunnon ostaneista muutti korkeintaan 10 kilometrin säteelle edellisestä asunnostaan. 41 prosenttia asunnon ostajista muuttaa vain alle viiden kilometrin säteellä! Asunnon ostamisessa ei siis useinkaan ole kyse sijainnin vaihtamisesta, vaan asunnon ominaisuuksien kuten koon muuttamistarpeesta.

Helsigin halutuimmat asuinalueet
Karttaan on havainnollistettu kuusi haetuinta kaupunginosaa. Kaupunginosan keskustasta lähtevä säde osoittaa, mikä on kyseisen kaupunginosan vaikutusalue: Punavuori ja Ullanlinna ovat hyvin lähekkäin, eikä matka Töölöstä Kallioon ole kovin pitkä. Sen sijaan esimerkiksi Munkkiniemen ja Ullanlinnan välinen matka on jo huomattavasti pidempi.

Helsingin halutuimmat asuinalueet -listan kuusi ensimmäistä sijaitsevat melko lähellä toisiaan. Alueiden välillä on kuitenkin väestöllistä eroa, kun tutkitaan Tilastokeskuksen avoimen tietokannan lukuja.

Kalliossa on muita enemmän nuorten yksinasuvien aikuisten, nuorten lapsettomien parien ja yleisesti aikuisten talouksia. Lapsiperheitä taasen löytyy eniten Lauttasaaresta. Eroa löytyy myös talouksien käytettävissä olevissa rahatuloissa: vuonna 2017 Ullanlinnan alueen talouksien keskitulo oli jopa 83 000 euroa, kun taas Kalliossa se oli noin 37 000 euroa.

Näistä voitaisiinkin muodostaa kuvitteellinen asunnonhakijan elämänkaari – valmistuttuaan ja kotoa muutettuaan tyypillinen Etelä-Helsingin kasvatti ehkäpä etsii Kalliosta sopivan yksiön tai kaksion. Kalliossa tai Töölössä on mukavaa elää kaksin tai yksin, mutta jos perhe kasvaa, uutta kotia haetaan ehkäpä Lauttasaaresta tai Punavuoresta, kun taas Ullanlinnan jugend-talot houkuttelevat arvoasunnoista kiinnostuneita.

Mukavat eläkepäivät sujuvat myös keskustan sykkeessä, mutta rauhallisemmat lenkkimaastot, uimarannat ja meren tunnelma löytyvät myös hyvien kulkuyhteyksien päästä tunnelmallisesta Munkkiniemestä.

Lue myös Päivin kokemus asunnon ostamisesta Helsingistä.

Kirjoittelin aiemmin myös Espoon ja Vantaan halutuimmista asuinalueista. Löydät Espoon halutuimmat asuinalueet top-listan täältä, ja Vantaan halutuimmat asuinalueet täältä. Onko listalla oma suosikkisi?

-Niina

Uusi moderni talo – asuntohaaveilijan unelma

$
0
0

Tunnustaudun vanhojen talojen ystäväksi, mutta en kiellä etteikö ajatus uudesta ja modernista talosta houkuttelisi. Yksi asuntohaaveilijan  suosikkiajatusleikeistä onkin miettiä, minkälaisen talon rakentaisi, jos saisi tehdä juuri sellaisen kun haluaa (siis niin ettei budjetista tai rakennusmääräyksistä tarvitsisi huolehtia).  Omassani olisi ainakin paljon valoa, sopivasti avaraa tilaa, kauniita materiaaleja, täydellinen keittiö, ylellinen kotikylpylä… Ennen kaikkea haaveilen toimivuudesta ja selkeydestä sekä siitä, että pääsisi sisustamaan ja asumaan sellaista kotia, jossa jokainen tila ja materiaali olisi just eikä melkein mieleinen. Tähän Viikon valinnat -juttuun kokosin viisi uutta ja upeaa taloa.

Avara ja valoisa talo Laajasalossa

Kuva: Etuovi.com / Kiinteistömaailma | Helsinki Arabia Kalasatama
Kuva: Etuovi.com / Kiinteistömaailma | Helsinki Arabia Kalasatama

Mikäli toivoo unelmatalolta avaruutta ja valoisuutta, on tähän merellisessä Laajasalossa sijaitsevaan kotiin helppo ihastua. Olohuoneesta avautuu leveät liukuovet terassille, minkä ansiosta sisä- ja ulkotilat voivat olla kauniilla säällä yhtä. Puutarhatöistä tai ruohonleikkuusta ei täällä tarvitse liiemmin huolehtia, sillä tämän kodin piha on yhtä isoa terassia.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Tilava ja tyylikäs talo Pispalanharjulla

Kuva: Etuovi.com / Glik | Idole Oy LKV
Kuva: Etuovi.com / Glik | Idole Oy LKV

Käytännöllisiä tilaratkaisuja, arjen luksusta, persoonallisia yksityiskohtia – niistä on tämä upea Pispalan harjulla seisova talo tehty. Täältä löytyy tilaa toteuttaa monenlaisia kotiunelmia, miltä kuulostaisi oma kuntosali tai leffateatteri? Tilava talo on suunniteltu siten että se voidaan tarvittaessa jakaa paritaloksi, joten siitä riittää kotia vaikka useammalle sukupolvelle.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Tämän talon valmistumista seurattiin Etuovi-blogin Raksalla-juttusarjassa,  lue lisää!

Moderni puutalo Porissa

Kuva: Etuovi.com / OP Koti Länsi-Suomi Oy LKV, Pori
Kuva: Etuovi.com / OP Koti Länsi-Suomi Oy LKV, Pori

Tämä moderni puutalo esiteltiin Porin asuntomessuilla ja olikin yksi omista suosikkikohteistani. Sisältä kodi edustaa raikasta skandinaavista tyyliä ja sen parhaisiin puoliin kuuluvat alakerran avarat oleskelutilat. Pihakin on viihtyisä teraasseineen ja kesäkeittiöineen.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Kodikas unelmatalo Suvisaaristossa

Kuva: Etuovi.com / Helsingin KOTI LKV Oy
Kuva: Etuovi.com / Helsingin KOTI LKV Oy

Tämä Suvisaaristossa sijaitseva unelmatalo huokuu kartanomaisen kodikasta tunnelmaa. Kodin sydämenä toimii avara oleskelutila avokeittiöineen. Pihalta löytyy poreamme ja tunnelmallinen ”pool house”, joka sopii vaikkapa vieraiden majoittamiseen tai rapujuhlien järjestämiseen.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Minkälainen olisi sinun unelmatalosi? 🙂

Lue myös: Suuri unelmointitutkimus – tällaisia ovat suomalaisten unelmakodit

Omakotitalojen hinnat – katso taulukosta keskihinta omalla paikkakunnallasi

$
0
0

Haaveiletko omakotitalosta, mutta olet edelleen mietintävaiheessa sen suhteen, mistä ja millaisen haluaisit ostaa? Omakotitalot ovat Etuovi.comin tilastojen mukaan hyvin haluttuja, sillä niiden ilmoituksia katsellaan paljon. Niiden hinnoissa on kuitenkin paljon vaihtelua, ja eri puolella Suomea omakotitalojen hinnat ovat hyvin erilaisia.

Voit katsoa myös samat tiedot alla olevasta taulukosta. Voit etsiä taulukosta sinua kiinnostavien kuntien tiedot tai järjestää sen kalleimmasta/halvimmasta alkaen.

Kauniaisissa omakotitalon keskihinta ylittää miljoonan

Kallein keskimääräinen hinta on Kauniaisten omakotitaloilla, jopa yli miljoona euroa. Toisaalta ilmoituksiakaan ei ole ollut kovin montaa, eli tarjonta on melko niukkaa. Muihin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin verrattuna Kauniainen on pieni paikkakunta, jossa on noin 10 000 asukasta. Asuntokuntia siellä on noin 4 000, joista noin puolet asuu rivi- tai pientaloissa.

Tutustu Kauniaisten asuntomarkkinoihin Etuovi.comin aluesivulla

omakotitalojen hinnat
Tämä komea kivitalo sijaitsee kauniaisissa. Kuva: Etuovi.com / Kiinteistömaailma Espoo-Kauniainen | Pecasa Oy LKV, Kauppakeskus Grani

Seuraavaksi kalleimmat omakotitalot ovat Espoossa ja Helsingissä

Keskihinnaltaan toiseksi kalleimmat omakotitalot löytyvät Espoosta, ja Helsinki on tässä kolmannella sijalla. Keskimääräinen Espoossa tai Helsingissä myynnissä oleva omakotitalo maksaa yli puoli miljoonaa. Tarjontaa on ollut runsaasti, ja mukaan on mahtunut myös yli miljoonan maksavia omakotitaloja. Alle joka neljännen omakotitalon hinta on näissä kaupungeissa ollut alle 400 000 euroa.

Näillä kaupungeilla on jonkin verran rantaviivaa, eli osa Espoon ja Helsingin myytävistä omakotitaloista on hienoilla merinäköaloilla varustettuja koteja, mikä varmasti vaikuttaa myös omakotitalojen keskihintaan.

Espoon asuntomarkkinoita voit seurata Etuovi.comin aluesivulla

Tutki myös Helsingin asuntomarkkinatilastoja aluesivulla

Monella paikkakunnalla omakotitalon hinta on reilusti alle sadan tonnin

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella omakotitalojen keskihinnat ovatkin aivan eri luokkaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla omakotitalon keskimääräinen hinta on 229 000 euroa ja Varsinais-Suomessa 209 000 euroa.

Monen paikkakunnan keskimääräinen omakotitalo maksaa alle sata tuhatta euroa. Myynnissä on saattanut olla paljon vanhoja, remonttia kaipaavia taloja, mikä laskee keskimääräistä hintaa. Omakotitalojen hinnat voivat kuitenkin vaihdella paljon, eli samalla paikkakunnalla voi olla aivan upeilla näköaloilla varustettu, muutaman vuoden vanha järvenrantatalo, vaikka monen muun omakotitalon hinta olisi hyvin matala.

Huomaa, että keskimääräinen omakotitalo ei ole samanlainen kaikissa kunnissa, joten keskihinnat eivät kerro sitä, kuinka paljon samanlainen omakotitalo maksaisi eri kunnissa.

Jutussa olevat hintatiedot ovat peräisin Etuovi.comista.

Lue myös nämä jutut Etuovi-blogista:

Asuntomarkkinoilla runsaasti aktiivista väkeä poikkeustilassakin

Omakotitalojen hintakehityksessä ei juuri muutoksia viime vuosina

Omakotitalon myynti – kysyntää riittää vuoden ympäri

Vanhat talot – mikä niissä viehättää?

Pohjois-Pohjanmaalla haaveillaan omakotiasumisesta

Niina

Kesäisiä mökkiunelmia – mummonmökki, saaristomökki vai sittenkin siirtolapuutarhamökki?

$
0
0

Näin kevätauringon paistaessa yhä alkaa mökki-ihmisten katse kääntyä jo tulevaan kesään. Käydään laittamassa paikat kuntoon talven jäljiltä ja ruvetaan miettimään, mitä tänä kesänä kylvetään kasvimaalle. Mökkiunelmia ja unelmamökkejä on monenlaisia, toinen haaveilee mummonmökistä puutarhoineen, toisen sydän sykkii karun kauniille saaristomaisemille.  Tähän Viikon valinnat -juttuun kokosin ihanat erilaiset mökit Etuovi.comissa myynnissä olevien loma-asuntojen joukosta.

Punainen tupa ja viehättävä pihapiiri

Kuva: Etuovi.com / Asunto Björndahl Oy Ylivieska
Kuva: Etuovi.com / Asunto Björndahl Oy Ylivieska

Tämä 1900-luvun alussa rakennettu punainen tupa viehättävine pihapiireineen tarjoaa täydellisen mökki-idyllin. Pihasaunassa saunoessa, puutarhatöitä tehdessä, terassilla kiireettömästi ruokaillessa ja juhannusruusujen tuoksusta nauttiessa arjen kiireet unohtuvat.

Mikäli tämä kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Kesäparatiisi meren rannalla

mökkiunelmia
Kuva: Etuovi.com / RE/MAX Loiste | Kiinteistönvälitys Loiste Oy LKV
mökkiunelmia
Kuva: Etuovi.com / RE/MAX Loiste | Kiinteistönvälitys Loiste Oy LKV

Meren tuoksu, aamukahvit lasiverannalla, puuhellan lämpö – tämä Kemiönsaaressa sijaitseva paikka on todellinen kesäparatiisi! Hurmaava talovanhus on saanut remontissa raikkaan ilmeen. Vanhan osan lisäksi lähempänä rantaa on uusi hirsimökki, josta löytyy puusauna, keittiö ja majoitustilaa.

Mikäli tämä kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Tällaisia mummonmökkejä on tällä hetkellä myynnissä Etuovi.comissa

Moderni saaristohuvila

Kuva: Etuovi.com / yksityinen myyjä
Kuva: Etuovi.com / yksityinen myyjä

Villa Södersand on vastikään valmistunut saaristohuvila, jonka moderni muotokieli istuu hienosti ympäristöönsä. Puitteet kesän viettoon ovat upeat – avara terassi on auringonpalvojan unelma ja oma hiekkarantakin löytyy.

Mikäli tämä kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Mikäli saaristomökki viehättää, katso minkälaisia meren rannalla sijaitsevia loma-asuntoja on tällä hetkellä myynnissä Etuovi.comissa

Suloinen siirtolapuutarhamökki

Kuva: Etuovi.com/yksityinen myyjä
Kuva: Etuovi.com/yksityinen myyjä

Jos kaupungissa asuvaa eivät pitkät mökkimatkat innosta, mutta puutarhanhoito sitäkin enemmän, voi siirtolapuutarhamökki olla sopiva vaihtoehto . Kun mökki on lähellä, voi päivän päätteeksi voi poimia puutarhasta kukkakimpun mukaan ja vaikka pyöräillä kotiin. Tämän jyväskyläläisen siirtolapuutarhamökin pihalta löytyy jo valmiiksi kauniita istutuksia. pergola, puutarhavaja ja kasvihuone.

Mikäli tämä kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Tällaisia siirtolapuutarhamökkejä on tällä hetkellä myynnissä Etuovi.comissa

Minkälaisia mökkiunelmia sinulla on? 🙂 Vai oletko jo toteuttanut omasi?

Lue myös:

Nämä ovat suosituimmat mökkipaikkakunnat

 

Poikkeuksellinen kevät on herättänyt uusia kotiunelmia

$
0
0

Koti on tärkeä paikka aina, mutta sen merkitys on kasvanut entisestään nyt kun ollaan oltu paljon kotona. Tilanne on saanut monen tarkastelemaan omaa kotia uusin silmin – toimiiko se kuten pitää?

Kysyimme Etuovi.comin käyttäjiltä, onko poikkeuksellinen tilanne vaikuttanut siihen, miten ja minkälaista kotia he etsivät. Suurin osa, 80 % on jatkanut uuden kodin etsimistä entiseen tapaan ja reilusti yli puolet on myös valmis tekemään asuntokaupat heti kun uusi koti löytyy.

Suurin osa on siis jatkanut uuden kodin etsimistä kuten ennenkin, mutta osalla erityislaatuinen tilanne on nostanut pintaan myös uudenlaisia toivomuksia uuden kodin ominaisuuksista ja sijainnista. Lähes 30 % kyselyymme vastanneista on laajentanut tai muuttanut aluetta, jolta hakee asuntoa. Lähes viidennes taas on laajentanut tai muuttanut etsimäänsä talotyyppiä. Näiden asunnon etsijöiden joukossa on erityisesti pääkaupunkiseudun asukkaita eläkeläisiä sekä yksin tai kaksin asuvia.

Kodilta toivotaan sopivasti tilaa ja toimivuutta

Kysyimme myös sosiaalisessa mediassa Instagram-seuraajiltamme, ovatko heidän asumiseen liittyvät unelmansa muuttuneet runsaan kotonaolon myötä sekä sitä, mitä he toivoisivat kodiltaan ja asuinalueeltaan viihtyäkseen entistä paremmin.

Noin 40 % Instagram-kyselyymme vastanneista kertoi asumiseen liittyvien unelmiensa muuttuneen. Alituinen kotona olo näyttäisi herättäneen tarpeita erityisesti kodin tilojen suhteen. Moni kertoi haaveilevansa tällä hetkellä erityisesti siitä, että kodissa olisi enemmän neliöitä, ehkä toinen asuinkerros tai ainakin ylimääräinen huone työhuoneeksi. Kun kotona on etätyöläisiä, etäkoululaisia ja päiväkoti-ikäisiä, saatetaan kaivata enemmän paikkoja, joihin vetäytyä omaan rauhaan työskentelemään tai rentoutumaan.

Etuovi.comista haetaankin tällä hetkellä selvästi eniten omakotitaloja, jota  kävijäkyselyymme vastanneista etsi 61 %. Maaliskuussa omakotitalot keräsivät melkein kaksi kertaa enemmän hakuja kuin kerrostaloasunnot. Vaikuttaisi siis molempien kyselyjen perusteella siltä, että karanteelielo on antanut sysäyksen unelmille tilasta, omasta rauhasta ja pihasta.

Maaliskuussa omakotitaloja haettin jopa 2 x enemmän kuin kerrostaloja

Haaveiletko sinäkin omakotitalosta? Katso täältä omakotitalojen hinnat omalla paikkakunnallasi

Kodin käytännöllisyys on pistetty poikkeustilan aikana todelliseen testiin, joten myös parempia säilytystiloja ja toimivuutta toivottiin. Toimivuus ei aina tarkoita lisää tilaa, sillä jotkut toivovat sen sijaan tehokkaampia neliöitä ja sitä, että siivottavaa olisi vähemmän.

Lue täältä sisustussuunnittelijan säilytysvinkit lapsiperheen kotiin

Täältä löydät sisustussuunnittelijan vinkit pienen tilan sisustukseen

Osa Instagram-kyselyymme vastanneista toivoi kotiinsa pientä luksusta, esimerkiksi ylellisten kylpytilojen ja kotikuntosalin muodossa. Treeni kotikuntosalilla tai spa-hetki tunnelmallisessa kotikylpylässä onkin omiaan piristämään arkea.

Täällä voit käydä inspiroitumassa tunnelmallisista kotikylpylöistä

Lue myös: Näin toteutettiin kotikuntosali uuden omakotitalon kellarikerrokseen

Omaa piha tai parvekekin esiintyi toiveiden joukossa usein – mikä olisikaan rentouttavampaa kuin istutusten tai muiden projektien parissa puuhailu ja kasvun seuraaminen! Viihtyisäksi sisustetulla terassilla tai parvekkeella kesäiset hetket maistuvat makeilta.

Haaveiletko sinäkin noista hetkistä? Käy Ideat & vinkit -galleriassamme inspiroitumassa pihoista ja puutarhoista, terasseista ja parvekkeista

Toiset toivovat ympärilleen luontoa ja rauhaa, toiset elämää ja palveluita

Monelle luonnon rauha on ollut tänä keväänä henkireikä. Somekyselyssä asuinaluetta koskevista toiveista välittyikin erityisesti kaipaus luonnon läheisyyteen. Ympärille toivotaan tilaa, hyviä lenkkipolkuja, järvimaisemia, jopa maalaisidylliä.

Etuoven.comin kyselyssä kävijät kertoivat etsivät uutta kotia yleisimmin 1-10 kilometrin säteeltä vanhasta kodista, mutta nyt yhä useampi on alkanut etsiä asuntoa myös kauempaa. Ehkä vannoutuneet kaupunkilaisetkin ovat alkaneet kaivata väljemmille vesille.

Toisaalta asuinalueeseen liittyvät toiveet voivat olla myös toisen suuntaisia. Kauempana kaupungista asuvat somekyselyyn vastanneet toivoivat sitä, että lähellä olisi enemmän arkea helpottavia palveluita, kuten kivoja ravintoloita ja kahviloita, joista hakea take away -lounasta.

Toteutimme viime kesänä suuren unelmointitutkimuksen – oletko sinä tilasta ja huikeista maisemista nauttiva Avartaja, keskustan arvoasuntoja ihaileva Tyyliniekka vai kenties kompaktia asumista ja keskeistä sijaintia arvostava vaivaton?

Aloita oman unelmakotisi etsiminen Etuovi.comissa!

Kesämökin osto – nämä ovat suosituimmat mökkipaikkakunnat

$
0
0
Onko Mikkeli paras mökkikunta?

Kevät on jo pitkällä ja mökkikesä pian täällä. Onko sinulla mielessä kesämökin osto, mutta pähkäilet vielä sijainnin suhteen? Selvitetään myytävien kesämökkien halutuimmat paikkakunnat Etuovi.comissa tehtyjen hakujen perusteella.

Juttu on julkaistu alun perin huhtikuussa 2017, mutta päivitetty uudemmilla tilastotiedoilla toukokuussa 2020.

kesämökin osto
Kuva: Etuovi.com / yksityinen myyjä

TOP 10 kesämökkien suosituimmat paikkakunnat

  1. Kuusamo
  2. Kuopio
  3. Lohja
  4. Tampere
  5. Mikkeli
  6. Parainen
  7. Oulu
  8. Savonlinna
  9. Salo
  10. Naantali

Listaus perustuu Etuovi.comissa tehtyjen loma-asuntojen hakuihin huhtikuussa 2020.

Kuusamo on vuoden ympäri haluttu mökkipaikkakunta

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Kuusamo keräsi huhtikuussa eniten loma-asuntojen hakuja, mutta sitä se teki myös talvella. Kevään tullessa Kuusamon mökkien hakujen ero kuitenkin kapenee muihin paikkakuntiin verrattuna. Viime vuoden kesäkuussa Kuusamo ei ollutkaan ihan hakutilastojen ykkösenä, vaan sitä haetumpia olivat Lohja, Kuopio ja Mikkeli.

Kuusamo on siis suosituimmista mökkipaikkakunnista sellainen, joka kiinnostaa kesämökin ostajia vuoden ympäri. Tarkastele Kuusamossa myynnissä olevia talviasuttavia mökkejä Etuovi.comissa

Kuopiossa on eniten mökkejä

Tilastokeskuksen taulukon mukaan Kuopiossa on Suomen paikkakunnista eniten mökkejä, jopa yli 10 000. Ei siis ihme, että Kuopion kauniista järvimaisemista etsitään tiuhaan tahtiin ostettavaa kesämökkiä ja Kuopio pääsi tämän tilaston toiselle sijalle.

Kesämökki Lohjalta – lyhyen matkan päässä Helsingistä

Lohja sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kaupungin sykkeestä pääsee siis melko nopeasti oman mökin tuomaan rauhaan, eikä aikaa menee kulkemiseen niin kauaa. Lohja onkin näissä tilastoissa kolmanneksi haetuin paikkakunta. Viime kesänä toukokuulta heinäkuulle Lohja oli kuitenkin hakutilastojen kärjessä – onkohan Lohja myös tänä kesänä suosituin mökkipaikkakunta?

Kesämökin osto –  hakuja tehdään myös maakuntatasolla

Kesämökille ei kuljeta yhtä usein kuin väliä koti-työpaikka, joten kesämökin tarkka etäisyys esimerkiksi tietyn kaupungin keskustasta ei ole kovin painava tekijä sopivaa kesämökkiä valitessa. Sijainnilla voi olla väliä esimerkiksi vain maakuntatasolla, mikä näkyy siinä, että loma-asuntoja haetaan paljon rajaamalla hakutuloksia maakunnan rajojen mukaan. Kesämökin osto ei siis ole ihan yhtä tarkasti riippuvainen sijainnista kuin asunnon osto.

Kesämökkien halutuimmat sijainnit maakuntatasolla

  1. Pirkanmaa
  2. Varsinais-Suomi
  3. Uusimaa
  4. Pohjois-Pohjanmaa
  5. Etelä-Savo

Listaus perustuu Etuovi.comissa tehtyjen loma-asuntojen hakuihin huhtikuussa 2020.

Loma-asuntojen hakumäärät ovat kasvaneet

Etuovi.comissa haettiin loma-asuntoja huhtikuussa enemmän kuin viime kesänä yhtenäkään kuukautena. Heinäkuu oli loma-asuntohakujen suosituin kuukausi vuonna 2019, mutta nyt huhtikuussa tehtiin 15 % enemmän loma-asuntojen hakuja kuin heinäkuussa 2019.

Eniten uusia mökkien myynti-ilmoituksia tulee tavallisesti toukokuussa, mutta jo maalis-huhtikuussa ilmestyy paljon enemmän ilmoituksia kuin syksyllä tai talvella. Vielä kesäkuussa ja heinäkuussakin ilmestyy runsaasti mökki-ilmoituksia, kun sitten talveksi myytävien loma-asuntojen ilmoittelu alkaa hiljentyä. Joten jos mielessäsi on kesämökin osto, ei sellaisen etsiminen ole liian myöhäistä keskikesälläkään!

Millä paikkakunnilla on eniten kesämökkejä?

Mikä on mielestäsi paras paikkakunta kesämökille? Löysitkö oman suosikkisi kesämökkien halutuimmat paikkakunnat top10 -listalta? Vaikuttaako kesämökin valinnassa eniten sen maantieteellinen sijainti vai mökin muut ominaisuudet? 

Aloita oman unelmamökkisi etsiminen Etuovi.comista!

Mikäli kesämökin osto ei ole juuri nyt ajankohtainen, mutta haaveilet lomasta kesämökillä, vilkaise Gofinlandin puolelle. Sieltä löydät vapaat vuokrattavat mökit ja muut loma-asunnot.

-Niina

Katso rantamökkien hintataulukko aiemmasta blogipostauksestani.

Kirjoittelin aiemmin myös talven loma-asuntojen hakutilastoista, lue juttu täältä


5 x ihanimmat terassi-ideat

$
0
0

Suomen kesä pistää toivottavasti taas pian parastaan ja mikä olisikaan ihanampaa kuin nautiskella kesäisistä keleistä omalla mukavalla terassilla. Istutukset, mukavat oleskelu- ja ruokailukalusteet ja rennot tekstiilit tekevät terassista viihtyisän. Tähän juttuun kokosin aikaisemmin julkaistut blogijutut, joista löytyy ihania ideoita täydellisen kesäolohuoneen rakentamiseen.

Ihanan kesähuoneen persoonallinen sisustus

terassi-idea

terassi-idea

Kati sisusti terassille kesäkeitaan jo valmiiksi nurkista löytyneillä tavaroilla, näin syntyi ihanan persoonallinen ja kerroksellinen kokonaisuus. Sohva rakennettiin kuormalavoista, hauska terassi-idea! Kokonaisuuden kruunaavat kauniit kukkaistutukset. Näin ihanan kokonaisuuden voi saada aikaan, kun katsoo vanhoja tavaroita uusin silmin ja käyttää hieman mielikuvitusta.

Lue koko juttu täältä

Katso täältä sisustussuunnittelijan vinkit persoonalliseen sisustukseen

Välimerellistä tunnelmaa terassille

terassi-idea

terassi-idea

Minja muutti miehensä kanssa upouuteen rivitaloasuntoon ja pääsi suunnittelemaan ensimmäisen oman terassin sisustusta. Tavoitteena oli luoda mukava oleskelupaikka, jossa grillailla, ruokailla ja nauttia kesäpäivistä – siinä todellakin onnistuttiin! Selkeään skandinaaviseen sisustukseen välimerellistä fiilistä tuovat ihanat tuoksuvat kasvit, kuten laventeli, yrtit, oliivipuu ja sitruunapuu.

Lue koko juttu täältä

Lasiterassi on kodin paras paikka kesällä

terassi-idea

terassi-idea

Kyläilimme Pirkkalassa kodissa, jonka takapihalle oli noin vuosi sitten asennettu lasitettu terassi. Uudesta lasiterassista on nautittu todella paljon ja terassin käyttökin on lisääntynyt huomattavasti. Lasitetulle terassille on ihanaa sisustaa viihtyisä kesäolohuone.

Lue koko juttu täältä

Täältä löydät lisää ideoita lasitetulle terassille

Kesäilme lasiterassille pihasuunnittelijan vinkeillä

terassi-idea

terassi-idea

Pihasuunnittelija Kati antaa vinkit lasitetun terassin sisustamiseen ihanaksi kesäolohuoneeksi. Lasiterassin voi sisustaa vaikka mukavalla sohvaryhmällä ja kauniilla tekstiileillä. Lopuksi kokonaisuus kruunataan sopivilla viherkasveilla ja kesäkukilla. Kati neuvoo valitsemaan helppohoitoisia ja runsaasti kukkivia kasveja.

Lue koko juttu täältä

Ideoita kesäkeitaaseen asuntomessuilta

terassi-idea

terassi-idea

Porin asuntomessuilla nähtiin upeita terasseja, joista kelpaa poimia parhaat ideat talteen. Terassit ovat tilavia ja monilta niistä löytyy uima allas tai palju. Terassit hurmasivat myös viihtyisillä sisustuksillaan, erityisesti mieleen jäi Luodon boheemia tunnelmaa henkivät bambukalusteet ja Casa Terden ihana kesäkeidas.

Lue koko juttu täältä

Lisää terassi-ideoita kannattaa käydä bongailemassa Ideat & Vinkit -galleriassa

Jos terassi odottaa vielä rakentamista, lue myös nämä:

Haussa paras terassilauta: komosiitti, kestopuu vai joku ihan muu? 

Terassiremontti: vinkkejä ja hintaesimerkkejä

Peab

Näin Mika myi remonttia kaipaavan kolmion Töölöstä – hyvä ilmoitus oikeassa paikassa vauhditti myyntiä

$
0
0

Kun Mikan vaari alkoi 1930-luvulla rakennuttaa kivitaloa Helsingin Töölöön, Hesperianpuiston laidalle, irvailivat tuttavat tontista kovin kaukana keskustasta. Vuosikymmenten saatossa osoitteesta tuli osa Helsingin ydinkeskustaa ja yksi halutuimmista kotiosoitteista. Niinpä tyttärenpojalla ei ollutkaan isompia vaikeuksia myydä talosta itse 82-neliöistä asuntoa, omaa mummilaansa. Ensin myynti-ilmoitus piti kuitenkin jättää Etuovi.comiin.

Kolmio Töölössä parvekenäkymä
Sijainti Hesperianpuiston laidalla ja parveke olivat töölöläisasunnon vetovoimatekijöitä. Kuva: asunnon myyjä.

Millaisen asunnon myit?

Myin 82-neliöisen asunnon, joka oli ollut vuokrattuna soluasuntoina viimeiset 30 vuotta. Asuntoa ei ollut sen suuremmin rempattu, sillä vuokralaisia oli aina riittänyt helposti näin haluttuun osoitteeseen.

Miksi päätit myydä itse?

Minulle oli alusta asti selvää, että myyn asunnon itse, sillä olin ostanut ja myynyt jo useita asuntoja. Hyvältä paikalta asunto on helppo myydä itse, mutta jos kyseessä on haasteellisempi sijainti, ammattilaisen apu voi tulla tarpeeseen.

Oletko myymässä asuntoasi? Näin se onnistuu Etuovi.comissa.

Miten asuntosi myynti eteni?

Asunnon myynti-ilmoitus oli ollut Oikotiellä aikansa, ja olin saanut muutamia tarjouksia, mutta en riittävän hyviä. Sitten koronakriisin myötä kysyntä tyrehtyi kokonaan. Tarkistin hintaakin alaspäin viitisen prosenttia, mutta kukaan ei ollut viikkoon kiinnostunut asunnosta. Päätin laittaa ilmoituksen myös Etuovi.comiin ja hinnaksi alkuperäisen pyynnön, 565 000 euroa. Viikon sisällä Etuovi.comista löytyi 11 uutta asunnosta kiinnostunutta ostajaehdokasta!

Tarvitsetko apua asuntosi hinnoittelussa? Kokeile Etuovi.comin hintalaskuria

Asunto myytiin remontoimattomana
Asunto oli ollut soluasuntokäytössä, eikä sitä remontoitu myyntiä varten. Kuva: asunnon myyjä.

Järjestin yksityisnäytöt pitkäperjantaina kolmelle ostajaehdokkaalle. Asiat etenivät ripeästi: sain jo sunnuntaina tarjouksen samasta summasta, jolla en ollut Oikotiellä löytänyt yhtään ostajaehdokasta. Tarjous oli voimassa vain pääsiäismaanantaihin. Jos olisin halunnut ottaa riskiä, olisin voinut vielä kilpailuttaa ostajaehdokkaita. Sen sijaan hyväksyin tarjouksen ja sain käsirahan, viikon päästä teimme kaupat. Mietin, että kävipä fantastisesti, sain asunnon myytyä ja vielä hyvällä hinnalla!

Suositteletko itse myymistä?

Kannattaa siis ainakin kokeilla itse myymistä, sillä asunnon ostaja tuntee kotinsa parhaiten. Kun myy asuntoa itse, pitää olla aktiivinen ja reagoida heti, kun ostajaehdokas osoittaa kiinnostuksen merkkejä. Minun tapauksessani ostajat eivät epäröineet yksityiseltä myyjältä ostamista. Päinvastoin, moni koki saavansa talon historiasta mielenkiintoista tietoa, jonka vain omistaja pystyi kertomaan.

Parhaat vinkkisi itse myymistä miettiville?

  1. Ryhdy myymään itse, jos pystyt panostamaan asiaan. Jos olet epävarma, kannattaa turvautua ammattilaisen apuun myynnissä tai sen osa-alueissa kuten kauppakirjan laatimisessa.
  2. Vertaile netin asuntosivustoja, älä oleta että ostaja löytyy tietystä paikasta.
  3. Tee persoonallinen ilmoitus. Oma ilmoitukseni oli jopa yliraflaava ja toin siinä selkeästi esiin myös keskeisen sijainnin ja nopeat yhteydet tärkeisiin paikkoihin.
  4. Tee simppeli videoesittely koko asunnosta, sillä karsit turhat esittelyt paikan päällä. Itse tein pari pirun hyvää videota, jotka lähetin ostajaehdokkaille talon papereiden kanssa. Näin paikan päälle saapuivat vain ne, joita asunto tosissaan kiinnosti.
  5. Toimita ostajalle kauppakirjat hyvissä ajoin ennen kaupantekotilaisuutta. Se hyvä puoli koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa oli, että kaupat onnistuivat todella nopeasti, pankista sai kaupantekoajan ilman vaikeuksia!

Lue  lisää kokemuksia asunnon myynnistä

Tämän asunnon myyjän tarinan kirjasi Sarianne Etuovi.comilta

Vanhat hirsitalot – lämmintä tunnelmaa ja historian havinaa

$
0
0

Voi kunpa seinät osaisivat puhua! Tähän juttuun kootuilla, vanhoilla hirsitaloilla saattaisi hyvinkin olla tarina jos toinenkin kerrottavanaan, sillä ikää niille on kertynyt sata vuotta ja ylikin. Jos rakastat vanhaa vaalien entisöityjä hirsitaloja, saatat rakastua näihin.

Rakkaudella remontoitu hirsitalo Porvoossa

Kuva: Etuovi.com / OP Koti Itä-Uusimaa Oy LKV, Porvoo
Kuva: Etuovi.com / OP Koti Itä-Uusimaa Oy LKV, Porvoo

Lankkulattiat, hurmaavia perinnetapetteja ja panelointeja, kauniita kakluuneja… Tässä Porvoon Hinthaarassa sijaitsevassa, rakkaudella remontoidussa hirsitalossa vallitsee ihanan lämminhenkinen maalaistunnelma.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Hurmaava hirsihuvila kartanomiljöössä Mäntsälässä

Kuva: Etuovi.com / RE/MAX Hyvät Kodit | Kiinteistönvälitys Hyvät Kodit Oy LKV, Vantaa
Kuva: Etuovi.com / RE/MAX Hyvät Kodit | Kiinteistönvälitys Hyvät Kodit Oy LKV, Vantaa

Tämä satavuotias hirsihuvila sijaitsee Mäntsälässä Hirvivaaran historiallisessa kartanomiljöössä. Myös tämä talo on pieteetillä remontoitu – ei voi kuin ihailla sitä, miten jokainen yksityiskohta istuu vanhan talon tunnelmaan.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Kartanomainen Villa Björksbacka Tuusulassa

Kuva: Etuovi.com / yksityinen myyjä
Kuva: Etuovi.com / yksityinen myyjä

Vuonna 1926 valmistunut Villa Björksbacka on saneerattu kattavasti perustuksia myöten. Lopputuloksessa näkyy taitava puusepäntyö ja halu vaalia talon tunnelmaa. Tämä on maalaisromanttisen tyylin ystävän unelma! Kokonaisuuden viimeistelee hurmaava pihapiiri omenapuineen ja pihasaunoineen.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Ihana Huvikumpu Näsijärven rannalla

vanhat hirsitalot
Kuva: Etuovi.com / Kiinteistömaailma Tampere Hämeenkatu 9 | Tammelantorin Asuntopalvelu Oy LKV
hirsitalon olohuone vanhat hirsitalot
Kuva: Etuovi.com / Kiinteistömaailma Tampere Hämeenkatu 9 | Tammelantorin Asuntopalvelu Oy LKV

Tästä 1916 valmistuneesta talosta tulee mieleen Huvikumpu, niin rento ja pikkuisen boheemi tunnelma talossa vallitsee. Yli satavuotiasta taloa on remontoitu mittavasti 2000-luvun puolella, kuitenkin säilyttäen paljon vanhaa.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Huvilatunnelmaa Naantalin rantabulevardilla

Kuva: Etuovi.com / Aninkainen Turku | Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy
vanhat hirsitalot
Kuva: Etuovi.com / Aninkainen Turku | Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy

Tämä satavuotias talo Naantalin rantabulevardilla saa huokailemaan ihastuksesta. Ihanan kodikas kokonaisuus, ja vieläpä meren äärellä! Lautalattioineen, seinäpaneeleineen ja ruutuikkunoineen tämä vanha hirsitalo henkii ihanaa vanhan ajan huvilatunnelmaa.

Mikäli kohde on vielä myynnissä, täällä voit tutustua siihen tarkemmin

Kuten nämä ihanat talot todistavat, vanhat hirsitalot todellakin kestävät vuosisadasta toiseen, kun niistä pidetään hyvää huolta. Jos hirsitalon anatomia kiinnostaa, kannattaa lukaista tämä juttu, jossa restauroijat kertovat hirsitalojen korjaamisesta

Jos unelmissa on vanha hirsitalo, käyhän katsastamassa minkälaisia yksilöitä on myynnissä Etuovi.comissa tällä hetkellä!

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 10.11.2017 ja päivitetty 22.5.2020

”Ostetaan asunto”– ostotoimeksiannolla voit löytää unelmiesi asunnon

$
0
0
ostetaan asunto

Oletko joskus nähnyt taloyhtiön rappukäytävässä ”ostetaan asunto” -lappuja tai saanut kenties postiluukkuun mainoksen, jossa kiinteistönvälittäjä etsii asiakkaalleen tästä yhtiöstä tai samalta alueelta asuntoa? Kyseessä on välittäjien keino löytää asunto ostotoimeksiannon tehneelle asiakkaalle. Nyt ostoilmoituksia löytyy myös Etuovi.comista.

Helsinkiläinen, ostotoimeksiannon tehnyt asunnon ostaja kertoo:

Haimme perheasuntoa Helsingin Punavuoresta lasten päiväkodin ja koulun lähistöltä eikä vapailta markkinoilta sopivaa kohdetta löytynyt. Päädyimme ostotoimeksiantoon vaikka siitä ei ollut aiemmin kokemusta. Välittäjämme löysi lehti-ilmoittelun kautta kaksi sopivaa asuntoa ja esitteli näistä meille toisen. Ihastuimme asuntoon ja aloitimme hintaneuvottelut. Tässä kohtaa huomasi, että myyjä ei ollut valmistautunut myyntiprosessiin, sillä hintaa neuvoteltiin pitkään ja asunnon vapautuminen myös pitkittyi. Teimme lopulta asunnosta kaupat keväällä ja pääsimme muuttamaan asuntoon kesällä 2017. Löysimme unelmiemme asunnon ostotoimeksiannon kautta, joten suosittelisin tätä myös muille aktiivisille asunnon etsijöille.

Löydä koti, joka ei ole julkisesti myynnissä

Ostotoimeksianto on Suomessa vähemmän tunnettu kiinteistönvälittäjän tarjoama palvelu. Konseptina se on kuitenkin erinomainen – jos julkisesti myynnissä olevista asunnoista ei löydy sitä sopivaa, niin välittäjä voi etsiä aktiivisesti toiveidesi kotia puolestasi.

ostetaan asunto

Ostajana määrität välittäjälle toivotun asuntosi ominaisuudet kuten esimerkiksi sijainnin, hinnan, asunnon koon, materiaaliratkaisut jne. Näiden tietojen perusteella välittäjä lähtee etsimään kriteereihisi sopivaa asuntoa.

Ostotoimeksiannossa välityspalkkion maksaa ostaja ja se on suuruudeltaan yleensä samaa luokkaa kuin välitysliikkeen myyntitoimeksiannon palkkio. Jos olet seurannut kohdetarjontaa ja hakuvahteja aikasi, mutta sopivaa kohdetta ei ole löytynyt, voi ostotoimeksianto olla seuraava askel kohti uutta kotia.

Lue myös: Vuosia jatkunut etsintä päättyi – unelmakoti löytyi ostotoimeksiannon avulla

Ota välittäjä avuksi juuri sen oikean etsintään

Open Marketin myyntijohtajan Risto Suokkaan mukaan ostotoimeksiannon tehnyt henkilö on usein seurannut jo pidemmän aikaa asuntoilmoittelua ja on kuuma ostaja, mutta sopivaa kohdetta ei ole syystä tai toisesta tullut kohdalle. Kaikki ostotoimeksiannot eivät johda kauppaan, mutta silloin kun ne johtavat, niin sekä ostaja että myyjä ovat erittäin tyytyväisiä.

Aula LKV:n yrittäjä Johanna Peltonen tuo myös esiin, kuinka palkitsevaa on löytää ostajalle juuri sopiva koti. Välittäjän näkökulmasta ostotoimeksianto voi olla jopa työläämpi kuin myyntitoimeksianto. Kun sopivia asuntoja löytyy, välittäjä käy tarkistamassa ne ennen kuin vie ostajan tutustumaan kohteeseen. Näin ostajaa varten on jo tehty esikarsinta sopivista kohteista, mikä säästää ostajan aikaa ja vaivaa.

Etuovi.comiin voi nyt jättää ostoilmoituksen tekemällä ostotoimeksiannon välittäjälle. Valitse itsellesi sopiva välittäjä ja sovi ostotoimeksiannosta!

Tiedossa voi olla uskomattoman helppo asunnonvaihtoprosessi

Myös asunnon myyjän näkökulmasta ostotoimeksianto on kiinnostava palvelu – se voi käynnistää uskomattoman helpon asunnonvaihtoprosessin. Parhaassa tapauksessa ostaja tuodaan ovellesi ja ostajan välittäjä vie asuntokaupan maaliin.

Etuovi.comissa on nyt OSTETAAN –osio, josta löydät ostotoimeksiannot listattuna kaupunkikohtaisesti. Käy katsomassa, olisiko sinun asunnollesi kysyntää!

Riikka Etuovi.comilta

 

4 vinkkiä unelmien vuokra-asunnon löytämiseen

$
0
0

Kesä on vuokra-asuntojen kiihkeintä vaihtoaikaa. Kun moni etsii unelmiensa asuntoa samaan aikaan, kannattaa jo etukäteen miettiä, miten varmistaa itselle mieluisa koti. Asunnonvaihto oli ajankohtaista myös 20-vuotiaalle yliopisto-opiskelija Fridalle. Vaikka laadukkaista vuokra-asunnoista voi joutua kisaamaan, sai Frida vuokrattua haluamansa asunnon. Tässä hänen vinkkinsä omaa unelma-asuntoaan hakeville.

Tässä se on, unelmien asunto eli yksiö Turun Itäisessä keskustassa. Kuva: Frida

1.Tallenna vahti

Asuntosivustolla pystyt räätälöimään itsellesi hakuvahdin, johon voi tallentaa esimerkiksi asunnon toivotun sijainnin, neliömäärän, vuokran sekä muita hakuehtoja. Vahti ilmoittaa sähköpostiisi joka kerta, kun toiveitasi vastaava asunto lisätään sivustolle. Itse tallensin vahdin Vuokraovi.comiin ja jäin odottamaan tuloksia.

Yhtenä iltana sähköpostiini sitten kilahti ilmoitus eräästä asunnosta Turun itäisessä keskustassa. Päätin siltä istumalta, että tämä olisi mun kämppä! En jäänyt haikailemaan vaan pistin heti sivuston kautta viestiä vuokravälittäjäfirmalle. Tästä pääsemmekin vinkkiin numero kaksi.

Lue myös: Vuokra-asunnon etsijälle on nyt runsaasti vaihtoehtoja tarjolla

2. Ota heti yhteyttä vuokranantajaan tai välittäjään

Vuokra-asunnot menevät usein todella nopeasti, siksi on tärkeää toimia heti, kun mieluinen asunto löytyy. Vaikka olin jo jättänyt asunnosta yhteydenottopyynnön netin kautta, päätin myös soittaa. Aamulla heti kellon lyödessä yhdeksän soitin välittäjälle ja kerroin olevani todella kiinnostunut asunnosta, ja hän kehoittikin minua lähettämään hakemuksen. Kysyin, olisiko välittäjä kiinnostunut videohakemuksestani ja sain myöntävän vastauksen. Seuraava vinkki onkin:

3. Tee videohakemus!

Koska elämme poikkeuksellista aikaa, kaikki välittäjät eivät välttämättä järjestä asuntonäyttöjä kasvokkain kuten normaalitilanteessa. Välittäjä, jonka kanssa juttelin sanoikin, että videohakemus on todella suuri etu juuri nyt. Videolta saa mielikuvan vuokralaisesta, kun taas paperinen hakemus saattaa vaikuttaa persoonattomalta.  Videohakemuksella voi normaalitilanteessakin  erottua edukseen varsinkin, jos samaa asuntoa hakee useampi ihminen.

Vuokra-asunto Turun keskustassa
Videohakemuksessa kerroin kaipaavani sekä kaupunki- että puistoympäristöä. Kuva: Frida

Videolla kannattaa tuoda esiin persoonaansa ja perustella miksi juuri sinä olisit sopiva vuokralainen kyseiseen asuntoon.  Minä kerroin videossani itsestäni ja kuvailin millaisessa asunnossa haluaisin asua sekä millä alueella. Mainitsin olevani savuton ja luottotietojeni olevan kunnossa.

Videostani tuli persoonallinen, kun kerroin, että unelma-asuntoni olisi lähellä sekä yliopistoa että työpaikkaani ja rauhallisella asuinalueella. Asunnon lähellä saisi olla puistoja, sillä rakastan sekä kaupungin sykettä että luonnossa oleskelua. Lopuksi kerroin vielä, että minusta vuokranantaja saisi pitkäaikaisen sekä luotettavan vuokralaisen, sillä tulen asumaan opintojeni takia Turussa ainakin seuraavat neljä vuotta. Jos etsii asuntoa pitkäksi aikaa, kannattaa se tuoda esiin sekä video- että kirjallisessa hakemuksessa, sillä vuokranantajat eivät halua vuokralaisen vaihtuvan jatkuvasti.

4. Kerro hakemuksessa suosittelijasta

Asuntohakemukseen voi laittaa myös suosittelijan. Mieti, onko sinulla esimerkiksi joku luotettava sukulainen, joka voisi kertoa sinusta vuokranantajalle. Myös edellistä vuokranantajaa tai omia vanhempia voi pyytää. Suosittelijan yhteystiedot voit kirjoittaa hakemuksen loppuun. Tärkeintä on, että suosittelija tuntee sinut ja voi tarvittaessa kertoa, millaisen vuokralaisen sinusta saa.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua ja onnea kaikille hakijoille vuokra-asuntojahtiin!

Aloita unelmien vuokra-asunnon etsiminen Vuokraovi.comissa!

Täältä löydät tietoa eri kaupunkien vuokratasoista

VASO


Winled

Paljonko maksaa rantamökki?

$
0
0
punainen mökki järven rannalla

Etuovi.comissa on tällä hetkellä myynnissä yli neljätuhatta mökkiä tai huvilaa. Kaiken kaikkiaan Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä. Selvitimme vuoden 2019 ja alkuvuoden 2020 ilmoitusten perusteella mökkimarkkinoiden tilastoja. Paljonko maksaa rantamökki Uudellamaalla, entä mikä on Pirkanmaan mökkien keskimääräinen hinta?

Juttu on julkaistu alun perin toukokuussa 2018, mutta päivitetty toukokuussa 2020 uusimmilla tilastotiedoilla.

Rantamökkejä on ollut myynnissä eniten Etelä-Savossa, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Näistä kahdessa ensimmäisessä on ollut luonnollisesti eniten järvenrantamökkejä, mutta myös joen tai lammen rannassa olevia mökkejä. Varsinais-Suomessa myynnissä olleita rantamökkejä on ollut eniten meren rannalla, mutta sieltäkin voi löytää mukavan mökin järven tai lammen rannalta.

punainen mökki järven rannalla
Haaveiletko punaisesta mökistä järven rannalla? Tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto, joka on kodikas sekä sisältä että ulkoa. Kuva: Etuovi.com / OP Koti Päijät-Häme Oy LKV, Lahti

Uusimaa on mökkien keskihintatilastoissa maakunnista kallein. Uudenmaan myytävistä rantamökeistä melkein yhtä moni on ollut järven rannalla kuin meren rannalla. Suurin osa myynnissä olleista järvenrantamökeistä ovat sijainneet Lohjalla, kun taas merenrantamökit sijaitsevat useimmiten Raaseporissa, Porvoossa tai Loviisassa.

Tilastojen toiseksi kallein rantamökkien maakunta on Varsinais-Suomi, jossa on ollut myynnissä merenrantamökkejä erityisesti paikkakunnilla Parainen, Kustavi, Uusikaupunki, Naantali ja Kemiönsaari. Salon alueen mökkejä on ollut myynnissä eniten järven rannalta, mutta myös jonkin verran meren rannalta.

Kannonkoskella Pudasjärven rannalta on myynnissä rantamökki näin upeassa ympäristössä. Kuva: Etuovi.com / Asunto Björndahl Oy Ylivieska

Rantamökki meren äärellä on keskimäärin kalliimpi kuin järven rannalla

Uudenmaan merenrantamökkien keskihinta on ollut 338 000 euroa, kun taas järven rannalla olevien mökkien keskimääräinen pyyntihinta on huomattavasti halvempi eli 175 000 euroa. Myös Varsinais-Suomessa merenrantamökit ovat keskimäärin kalliimpia kuin järvenrantamökit: meren äärellä omarantaiset mökit maksavat keskimäärin 182 000 euroa, järven rannalla olevat mökit 143 000 euroa.

Keskimääräisiä tilastoja katsoessa täytyy kuitenkin muistaa, että taakse voi jäädä suurtakin vaihtelua ja monenlaisia ilmiöitä. Tämäkin taulukko paljastaa erikoisen tilastotiedon: Lapin rantamökit ovat keskimäärin edullisempia kuin kuivan maan mökit. Taakse kätkeytyy laskennassa käytettyjen havaintojen epäsuhta esimerkiksi rakennusvuoden ja pinta-alan suhteen. Lapissa myynnissä olleet rantamökit ovat keskimäärin vanhempia ja pienempiä kuin kuivan maan mökit. Viime aikoina Lapissa myynnissä olleista kuivan maan mökeistä suurin osa on ollut keskimäärin 20 neliötä suurempia kuin rantamökit, ja suurin osa niistä on rakennettu 2000-luvulla. Tilastokeskuksen julkistuksesta selviääkin, että uudet mökit ovat pinta-alaltaan entistä suurempia.

Moderni rantamökki maksaa omakotitalon verran

Myynnissä olleet rantamökit on rakennettu keskimäärin 1980-luvulla ja mukaan mahtuu tietenkin myös vanhoja, yli satavuotiaita mökkejä, sekä uusia, juuri valmistuneita mökkejä. Moni mökistä haaveileva etsii melko modernia mökkiä – kesämökissä pitäisi olla sähköt ja se voisi olla jopa talviasuttava.

2000-luvulla rakennetuista rantamökeistä pyydettiin Uudellamaalla keskimäärin peräti 340 000 euroa. Tähän hintaluokkaan Uudeltamaalta löytyy myynnissä jo useita omakotitaloja. Seuraavaksi kalleimmat keskihinnat moderneille rantamökeille oli Päijät-Hämeessä (287 500 e), Varsinais-Suomessa (249 000 e) ja Satakunnassa (231 500 e).

Lukumäärällisesti eniten tarjontaa moderneista rantamökeistä on ollut Etelä-Savossa, jossa niiden keskimääräinen pyyntihinta on ollut 188 500 euroa. Keskimäärin halvimmat 2000-luvulla rakennetut rantamökit löytyvät Pohjois-Karjalasta (100 000 e), Kainuusta (112 000 e) ja Lapista (125 000 e).

Jatka lukemista: Kesämökin osto – nämä ovat suosituimmat mökkipaikkakunnat

-Niina

Asuntokaupat ovat vähentyneet kevään aikana, mutta hintakehitys pysynyt normaalina

$
0
0
osakeasunto hinta

Tilastokeskus julkaisi tilastotietoja vanhojen osakeasuntojen kaupoista. Huhtikuussa tehtyjen kauppojen perusteella hinnat pysyivät lähes ennallaan pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa maaliskuuhun verrattuna. Kauppamäärässä oli kuitenkin noin kolmasosan pudotus.  Entä millainen tilanne on asuntomarkkinoilla myyjän tai ostajan kannalta? Käydään läpi uusimpia tilastoja.

Asuntokauppojen määrä putosi, mutta hintaindeksissä ei tapahtunut suuria muutoksia

Kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen vanhojen osakeasuntojen kauppojen perusteella kauppoja tehtiin huhtikuussa noin 35 prosenttia vähemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Kauppojen määrän pudotus ei kuitenkaan tarkoita, että asunnot olisivat mitenkään alennusmyynnissä. Katso alla olevasta taulukosta, miten vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi.

Asunnon myyjän kannalta tilanne on hyvä

Kauppojen määrän pieneneminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että myyminen olisi hankalaa. Kirjoitin huhtikuussa siitä, kuinka kysyntää riittää Etuovi.comin mittarien perusteella, mutta uusia myytäviä kohteita ei tule entiseen tahtiin. Koska hinnatkaan eivät Tilastokeskuksen julkaisun mukaan laskeneet, ovat myyjät siis saaneet asunnoistaan hyvän hinnan erilaisista yhteiskunnan rajoituksista huolimatta.

Nyt kun markkinoille ei tule entiseen tahtiin uutta myytävää, mutta kiinnostuneita silmäpareja on poikkeuksellisen paljon, saat asuntoilmoituksellesi paljon kiinnostusta. Erityisesti jos myytävä kohde on kasvukeskuksen lähistöllä ja kohtuuhintainen, sille on kysyntää.

Voit siis löytää asunnollesi ostajan aiempaa helpommin. Siitä kertoo myös tilasto keskimääräisen markkinointiajan lyhentymisestä: jokaisen asuntotyypin ilmoitusten keskimääräinen markkinointiaika oli viime huhtikuussa lyhempi kuin vuotta aiemmin.

Etuovi.comissa on nykyään myös ostoilmoituksia. Katso, onko sinulla johonkin ostoilmoitukseen sopiva asunto!

osakeasunto hinta
Asunnot erityisesti kasvukeskuksissa ja niiden lähistöllä menevät hyvin kaupaksi. Kuva: RE/MAX Classic | Sun Housing Oy LKV

Ostaja: sopivaa kohdetta kannattaa etsiä aktiivisesti

Etuovi.comiin tulee tällä hetkellä viikoittain tuhansia uusia myytäviä kohteita, joten asuntoja laitetaan edelleen myyntiin, mutta ei ihan yhtä hyvään tahtiin kuin vuotta aiemmin. Uusien myytävien kohteiden määrä on kuitenkin vauhdittunut pikkuhiljaa, ja tällä hetkellä uusia myytäviä kohteita tulee enemmän kuin vaikkapa viime vuoden loppukesästä.

Koska tarjontaa on ollut aiempaa vähemmän, moni ostaja ei ole löytänyt sopivaa uutta asuntoa. Etuovi.comin tutkimusten mukaan poikkeustila ei ole vähentänyt asunnonvaihtosuunnitelmia. Kauppojen määrän kutistuminen huhtikuussa kertoo kuitenkin siitä, että hieman normaalia harvempi on päässyt asunnonvaihdon polullaan kauppoihin asti.

Etuovi.comin kasvaneet hakuvahtien määrät kertovat siitä, että osa asunnon ostajista on jäänyt odottamaan sopivaa vapautuvaa kohdetta. Moni on myös tehnyt ostotoimeksiannon välittäjälle.

-Niina

Voit lukea Tilastokeskuksen julkaisun täältä

Etua.fi

Haaveissa remontti? Uusi lainanvertailupalvelu tuo ratkaisun remonttien rahoitukseen

$
0
0

Kesä herättää monella innon suunnitella päivityksiä kotiin tai mökille. Olipa suunnitelmissa sitten keittiöremontti, mökin pihan ehostaminen tai vaikka olohuoneen sisustuksen isompi päivittäminen, kannattaa remontoijan ja sisustajan kiinnittää huomiota myös hankkeen rahoitukseen jo alkumetreillä.

Kuva: Jenni Gästgivar

Remontit ja isot sisustushankinnat ovat arvokkaita investointeja, ja pieneltä vaikuttavista eroista mahdollisen remonttilainan tai osamaksusopimuksen koroissa voi vuosien aikana kertyä merkittävä potti.

Esimerkiksi monissa kalusteliikkeiden tarjoamissa osamaksusopimuksissa todellinen vuosikorko voi liikkua jopa 15-20 % prosentin tasossa. Myös monissa yleisesti tunnetuissa luottokorteissa korot voivat olla lähellä 20 prosenttia.

Korkoprosentilla on iso merkitys lainan elinkaaren kustannuksiin. Oletetaan esimerkiksi, että otat remonttia varten 8 000 euron lainan kolmen vuoden maksuajalla. Jos korko esimerkiksi 15,5 %, tulee korkoja maksettavaksi lainan elinkaaren ajalta 2 054,28 euroa ja lainan kokonaiskustannuksiksi 10 054,28 euroa.

Jos luoton korko olisi sen sijaan 9,5 %, tulee korkoja maksettavaksi elinkaaren ajalta 1 225,49 euroa ja lainan kokonaiskustannukseksi 9225,49 euroa. Kyseessä on siis lähes tuhannen euron säästö.

Kattokorko.fi laskee kulutusluottojen korot

Mikäli suunnittelet remonttiluoton ottamista, kannattaa tutustua uuteen Kattokorko.fi-lainanvertailupalveluun.  Tänä keväänä lanseeratussa palvelussa tarjottavien kulutusluottojen korko on nimittäin aina alle 10 %.

Kulutusluottojen vertailu palvelussa on maksutonta. Hakemuksen tekeminen vie vain muutaman minuutin eikä sido mihinkään.

Kattokorko palvelee myös siinä tilanteessa, mikäli sinulla on jo osamaksusopimuksia tai esimerkiksi isompia luottokorttisaldoja maksettavana. Voit hakea yhdistelylainaa, jolla maksaa vanhat kalliit luotot pois ja säästää korkokuluissa.

Kattokorko.fi-palvelun taustalla on Suomen pisimpään toiminut lainavertailupalvelu Etua, joka tarjoaa myös asuntolainojen vertailupalvelua 

Viewing all 3987 articles
Browse latest View live